Rotat pureskelivat automaatin sisällä $18,000 edestä käteistä

Elo 14, 2019 by apost team

Yksi paikallisen intialaisen pankin automaateista keräsi lukuisia valituksia. Syy äkillisen toimintahäiriön takana on hämmentävä.

Tarina nostaa pintaan kylmät väreet. Olet aikeissa lukea melkoisen tarinan!

Eräs automaatti alkoi tempuilla läntisen Intian osavaltio Assamissa, Tinkusian alueella.

Useat ihmiset joutuivat poistumaan automaatilta tyhjin taskuin, sillä automaatti ei yksinkertaisesti enää antanut käteistä.

Lukuisten valitusten jälkeen pankki lähetti henkilökuntaa paikalle tarkastamaan tilanteen.

Jos ajattelet automaatin joutuneen ryöstön kohteeksi, ajattelehan uudelleen! Ryöstön sijaan automaatin sisään olivat tiensä raivanneet rotat. Ja tuhoa eläimet tosiaan olivat saaneet aikaan; seteli toisensa jälkeen oli joutunut rottien hampaiden uhriksi. Kaiken kaikkiaan rahaa oli tuhoutunut 1.2 miljoonan ruplan edestä, mikä vastaa lähes $18,000. Rikospaikalta löydettiin lisäksi yksi kuollut rotta. Kuvat paljastavat, kuinka paljon tuhoa rotat voivatkaan saada aikaan lyhyessä ajassa.

Mugdhajyoti Dev Mahanta, Tinkusian alueen ylikonstaapeli, kertoo, ettei tapahtuneessa havaittu lainkaan merkkejä rikoksesta. Selvää kuitenkin on, että tapahtumapaikalla oli useita 500 ja 2000 intialaisen ruplan seteleitä palasiksi revittyinä.

Rotat olivat todennäköisesti etsimässä hyvää lepopaikkaa tai sitten vain tylsistyneet elämäänsä.

apost.com

Haluatko tietää, kuinka rotat pääsivät laitteen sisään? Kuten hiiret, myös rotilla on kyky sopeuttaa ruumiinrakennettaan yllättävän pieniin tiloihin. Täysikokoinen rotta voi jopa mahtua tunkeutumaan reiästä tai pienestä halkeamasta.

Pienin raportoitu reikä, josta rotta on päässyt tunkeutumaan sisään, on 24.5 mm, mikä vastaa Yhdysvalloissa noin neljäsosaa.

Iästä tai koosta huolimatta jokainen rotta kykenee tunkeutumaan tiukimmistakin paikoista lävitse joustavan ja pitkähkön ruumiinrakenteen ansiosta.

Oliko tarina automaatista ja rotista sinusta mielenkiintoinen? Jaa artikkelia eteenpäin!