Raquel Welch täytti 80-vuotta ja näyttää edelleen häikäisevän upealta

Tam 09, 2021 by apost team

Vaikka suurin osa ihmisistä muistaakin hänet yhtenä Hollywoodin suurimmista seksi-ikoneista, Rachel Welch oli julkisuuteen noustessaan yksinhuoltajaäiti, joka kasvatti kahta lasta. Jopa nyt 80-vuotiaana, Hollywood-legenda on yhtä upea kuin ennenkin - ilmeisesti naiselle ei ole kerrottu, että ihon tulisi alkaa vanheta iän myötä. Tarkastelemmekin seuraavaksi ihastuttavan näyttelijän ikimuistoista, yli kuusi vuosikymmentä kestänyttä uraa. Tutustumme lisäksi siihen mitä nainen puuhailee tänä päivänä.

Raquel Welch (1966) (Sunset Boulevard/Corbis/Getty Images)

"Kukaan ei olisi uskonut tuolloin, kun astelin kaikkien eteen nuukissa karvabikineissä," Welch kirjoitti muistelmateoksessaan Beyond the Cleavage, kuten teosta siteeraanut ABC News kertoi. "Voitko kuvitella julisteessa tytön, joka kantaa toisella kädellä lasta ja työntää toisella rattaita? Se tuhoaa fantasian, eikö vain? Ironista kyllä, kohtalo on minulle moisen suonut."

Welch syntyi Chicagossa toisen maailmansodan loppupuolella. Hän sai jokseenkin yksinkertaisen kasvatuksen ja kasvoi pitkälti "projekteissa", eli valtion omistamissa asunnoissa Mission Bayn alueella Kaliforniassa. Welchin isä, joka alunperin on kotoisin Boliviasta, työskenteli ilmailuinsinöörinä, kun taas äiti Josephine Sarah Hall oli kodinhoitaja. Welch oli kolmesta lapsesta vanhin ja kuvasi perhekotia "kummallisen viileäksi" vanhempien hellyyden ja fyysisen kiintymyksen puutteen vuoksi. Suhde isään oli myös kivinen ja entinen näyttelijä myönsikin isän vaatineen paljon. Sääntöjen noudattaminen "kauhistutti" koko perhettä.

apost.com

Raquel Welch (1970s) (Mondadori Portfolio/Getty Images)

Welch löysi lohdun radiokappaleiden laulamisesta, mikä tarjosi lopulta harvinaisia taukoja isän tavanomaisesta alakuloisesta mielialasta. Lopulta perhe osti televisiosetin ja Welch koukuttui nopeasti komediaohjelmiin. "Suosikkini oli Jerry Lewis," hän kirjoitti. "Minulla oli tapana nauraa hänen lapsellisille kiusauksilleen." Kasvaessa komediamaku kuitenkin muuttui ja Welch alkoi kiinnostua "komeasta pehmeä äänisestä laulajasta" Dean Martinista.

Esiintymisestä tuli Welchille pakoreitti turbulentista kotielämästä, ja niin rakkaus esiintymistä kohtaan sai alkunsa. Nuorena lapsena Welchin äiti huomasi tyttärensä lahjat ja lähetti hänet San Diegon junioriteatteriin. Teinivuosina Welch tapasi ensirakkautensa, eläväisen tanssijan Jim Wesley Welchin, joka osoitti Welchille kauan kaivattua kiintymystä, jota isältä ei ollut lapsuudessa irronnut. Koulutie ei Jimiä kuitenkaan kiinnostanut ja hän keskeytti lukion ja pakeni Peruun seniorivuotena. Welchin sydän murtui.

Raquel Welch (1966) (Keystone/Hulton Archive/Getty Images)

Mutta kuten näyttelijä totesi "elämä kulki eteenpäin." Welch oli jo saanut kaupungissaan "kauneuden kuningatar" tittelin. Tästä saamme kiittää kilpailua, johon nainen osallistui ja voitti vuotta aikaisemmin. "Kuviani alkoi näkyä paikallisissa lehdissä ja tuntemattomat ihmiset tunnistivat minut," Welch kertoi. "Se oli ensikosketukseni pienen kaupungin kuluisuuteen ja moinen tuntui innostavalta!" Voitto johti lopulta osallistumisiin monenlaisissa kilpailuissa, jotka puolestaan toivat Welchille Maid of California -tittelin samaisena vuonna, jolloin nainen vastaanotti stipendin San Diegon State Collegeen teatteriopintoja varten. Welch suuntasi kouluun, mutta pian maisemiin palasi takaisin Jim, joka kosi entistä rakastaan. Sekuntiakaan tuhlaamatta Welch keskeytti yliopiston ja pari suuntasi Las Vegasiin. Sillä välin nuori morsian alkoi odottaa lasta ja pari saikin kaksi lasta: poika Damonin ja tytär Tahneen.

Vaikka Welch rakasti olla äiti ja vaimo, hän janosi yhä näyttelijän uralle ja vastaanotti säännöllisesti tarjouksia vasemmalta ja oikealta Hollywoodin-tuottajilta. Nainen haaveili New Yorkiin muutosta unelmansa perässä, mutta aviomies ei ollut asiasta innostunut. Kolmen avioliittovuoden jälkeen pari haki avioeroa ja Welch tienasi elantonsa mallikeikoilla ja cocktailtarjoilijan työssä. Elämä yksinhuoltajana oli vaikeaa. "Eroni Jimin kanssa oli elämäni kivuliain päätös," Welch myönsi muistelmateoksessaan.

Raquel Welch (1966) (Silver Screen Collection/Moviepix/Getty Images)

Nuorena kukoistavana näyttelijänä Hollywoodissa Welch kohtasi entisen lapsinäyttelijän Patrick Curtisin, joka ryhtyi naisen businessmanageriksi ja lähti toteuttamaan missiotaan: Welchistä tuli tehdä seksisymboli. Welch lähestyi lopulta tuottaja Cubby Broccolia, joka tarjosi naiselle pitkäaikaisen sopimuksen 20th Century Fox -yrityksessä. Sopimusehdotus sai alkunsa, kun Broccoli oli nähnyt Welchin kuvan lehdessä, mikä lopulta johti ensimmäiseen päärooliin vuoden 1966 sci-fi-elokuvassa Fantastic Voyage. Samaisena vuonna Welch tähditti ikonisessa Laonan roolissa elokuvassa One Million Years B.C., ja nousi sen myötä yhdeksi tunnetuimmista Hollywood-näyttelijöistä. Vaikka Welchilla oli elokuvassa vain kolme vuorosanaa, nostivat bikinit hänet nopeasti kulttuurisymboliksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

"Minulla ei ollut muita näyttöjä näyttelijänä, kuin tuo yksi naurettava vuorosana dialogista: 'Minä Loana… Sinä Tumak,'" Welch kirjoitti elokuvasta. "Minusta tuntui, että kävelin ansaan - kyllä vain. Olen elävä todiste sitä, että valokuva puhuu tuhat sanaa."

Welch ponnahti kansainväliseen kuuluisuuteen ja tähteyteen 70-luvulla monien elokuvien ansiosta, kuten Kansas City Bomber (1972), The Last of Sheila (1973), The Three Musketeers (1973), The Four Musketeers (1974) ja The Wild Party (1975). Vuonna 1970 Welch nappasi roolin enimmäisestä televisio-ohjelmastaan Raquel!, jossa esiintyivät tähtivierailijoina muun muassa Tom Jones ja John Wayne. Ohjelma oli varsin kunnianhimoinen ja sitä kuvattiin Lontoossa, Pariisissa, Acapulcossa, Meksiko Cityssa, Yucatanissa, Big Surissa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa nähtiin niin tanssi- kuin komedianumeroitakin. Kyseistä ohjelmaa pidetäänkin yhtenä 70-luvun klassikoista.

Raquel Welch (1982) (Ron Galella/Ron Galella Collection via Getty Images)

Vuonna 1982 Welch palkattiin tähdittämään John Steinbeckin elokuvassa Cannery Row, mutta tuotantoyhtiö MGM lopulta irtisanoi hänet ilman varoitusta tai syytä. Lopputuloksena näyttelijä vei tuotantoyhtiön oikeuteen ja vaati korvauksia sopimusrikkomuksesta. Washington Post raportoi tuotantojätin yrittäneen tahrata Welchin nimen. Yritys väitti Welchin vieneen asian oikeuteen vain siksi, että kyseessä oli "yli 40-vuotias näyttelijä, joka ikäryhmänsä takia ei kykene saamaan enää rooleja." Welch voitti oikeudenkäynnin ja sai $10.8 miljoonaan korvaukset. Voitosta huolimatta Welch myönsi myöhemmin oikeusjutun olleen virhe, sillä se vahingoitti uraa merkittävällä tavalla. "Minun oli puhdistettava nimeni," hän kertoi Hollywood Reporter -lehdelle. "Mutta sittemmin en ole enää tähdittänyt suurissa elokuvissa. Sellaista lopputulosta en osannut odottaa."

Oikeusjutun myötä Welch astui pois valokeilasta muutamaksi vuodeksi, mutta ikoninen näyttelijätär teki lyhyen työjakson kirjan Raquel: The Raquel Welch Total Beauty and Fitness Program julkaisun myötä. LAtimes raportoi, että kirjassa kerrottiin vinkkejä ruokailu- ja treenitottumuksiin, joita Welch noudattaa fyysisen ulkokuorensa ylläpidossa.

"Joka kerta kun poistuin teatterilta, ulkona odotti joukko naisia, jotka kysyivät minulta kysymyksiä, kuten: 'Mitä syöt?' 'Kuinka harjoittelet?' ja 'Kuinka näytät tuolta?' No, en aikonut seisoa siellä ja kertoa päivittäisistä treeni- tai ruokatottumuksistani," Welch kertoi aikoinaan.

"Päätin ottaa vuoden vapaata kirjoittaakseni. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli mahdollisuus astua ulos näyttelijättären kuvasta," hän sanoi ajattelevaisesti. "Ja ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli jotakin sanottavana."

Raquel Welch (1995) (Ron Galella, Ltd./Ron Galella Collection/Getty Images)

Vuonna 1987 Welch teki comebackin Emily Bauerin roolissa voimakkaassa elokuvassa Right to Die. Emily Bauer oli psykologi, joka sairasti Lou Gehrigin sairautta ja halusi päättää elämänsä vapaaehtoisen eutanasian voimin diagnoosinsa tähden. Rooli elokuvassa toi ehdokkuuden kategoriassa Best Actress.

Elokuvan Right to Die jälkeen Welch tarttui rooleihin televisioelokuvissa, kuten Scandal in a Small Town (1988), Trouble in Paradise (1989) ja Torch Song (1993). 90-luvun loppupuolella Welch esiintyi vierailijana klassisissa ohjelmissa, kuten Sabrina the Teenage Witch ja Seinfield. Samoihin aikoihin hän teki suuren Broadway -debyyttinsä klassisessa elokuvassa Victor/Victoria. Sittemmin viihdealan veteraanina Welch on semetoinut itsensä todelliseksi Hollywood-legendaksi, jolla on muutakin tarjottavaa kuin ulkokuori.

Raquel Welch (1994) (Ron Galella/Ron Galella Collection/Getty Images)

Hän on sittemmin kerännyt useita arvostettuja tunnustuksia amerikkalaisen kulttuurin saralla, mukaan lukien tähden Hollywood Walk of Fame -käytävällä vuonna 1994 ja Imagen Foundation Lifetime Achievement Award -palkinnon vuonna 2001 positiivisesta Amerikan latinalaisen perinnön mainostamisesta. Arvostettu Film Society Lincoln Center esitti erityisen katsauksen Welchin elokuvista Walter Reade -teatterissa vuonna 2012 juhlistaakseen näyttelijättären merkkipaaluja viihdealalla.

Vaikka Welch on eläköitynyt näyttelijäntyöstä kaksi vuosikymmentä takaperin, tekee nainen yhä satunnaisia esiintymisiä rooleissa. Vuonna 2018 legendaarinen näyttelijä tähditti sitcomissa Date My Dad, ja yhdisti voimansa jälleen näyttelijä Robert Wagnerin kanssa 40 vuotta ensimmäisen yhteisen esiintymisen jälkeen, joka nähtiin elokuvassa The Biggest Bundle of Them All.

"Samaisella minuutilla, kun sain käsikirjoituksen käteeni, ajattelin ohjelman olevan hauska," Welch kertoi Fox Newsille roolistaan. "Ja rakastin ajatusta. Se on komedia. Olen hyvä komediassa, vaikka itse sanonkin. Ja nautin siitä suuresti. Ongelmia ei ollut lainkaan."

Raqel Welch (2017) (Albert L. Ortega/Getty Images)

Samaisena vuonna hän tähditti myös elokuvassa How To Be A Latin Lover.

Vaikka Welch oli kiistämättä menetynyt näyttelijänä, samaa ei voida sanoa naisen rakkauselämästä. Vaikka nainen avioitui neljä kertaa elämänsä aikana, kaikki avioliitot päättyivät lopulta avioeroon. Tästä huolimatta Welch kertoi Piers Morganille viime vuonna ymmärtäneensä, ettei tarvitsi miestä elämässään.

"Rakastan sitä mitä teen, nautin itsenäni olosta, tienaan hyvin elantoa ja olen onnellinen," hän sanoi.

"En tarvitse miestä elämääni."

Raquel Welch (2017) (Matt Winkelmeyer/Getty Images Entertainment/Getty Images)

Mikä on suosikki roolisi Raquel Welchiltä? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä ja jaa artikkelia eteenpäin ystäville ja perheenjäsenille!

Rullaa alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)