Raquel Welch on 80-vuotias — katsohan häntä tänä päivänä

Hel 22, 2021 by apost team

Vaikka useimmat muistavat hänet yhtenä Hollywoodin tunnetuimmista kaunottarista, Raquel Welch oli kahden lapsen yksinhuoltajaäiti noustessaan kuuluisuuteen. Hollywood-legenda näyttää edelleenkin upealta - ilmeisesti joku unohti kertoa Raquelin iholle, että ikääntymisen tulisi alkaa jo näkyä. Tarkastelemme nyt upean näyttelijän kuusi vuosikymmentä kestänyttä uraa ja perehdymme siihen, mitä Raquel on tehnyt viime aikoina.

"Kukaan ei olisi tuolloin uskonut, kun he näkivät minut niukissa turkisbikineissä," Welch kirjoitti muistelmateoksessaan Beyond the Cleavage, kuten ABC News otteessaan lainasi. "Voitko kuvitella julisteessa tytön, jonka toisessa kädessä on vauva ja joka toisella työntää rattaita? Moinen tuhoaa fantasian, eikö? Ironista kyllä, kohtaloni oli juuri tuollainen."

Chicagossa toisen maailmansodan loppupuolella syntynyt Welch sai yksinkertaisen kasvatuksen ja kasvoi ns. "projekteissa", eli valtion asunnoissa Kalifornian Mission Baylla. Welchin isä, joka alunperin on kotoisin Boliviasta, työskenteli ilmailuinsinöörinä, kun taas äiti, Josephine Sarah Hall, oli kodinhoitaja. Vanhimpana kolmesta Welch kuvaili perheen kotia 'kummallisen viileäksi' vanhempien hellyyden ja fyysisen kiintymyksen puutteen vuoksi. Suhde isään oli kivinen ja entinen näyttelijä myönsikin tiukkojen vaatimusten ja sääntöjen 'kauhistuttaneen' koko perhettä. Lohtu löytyi radiokappaleita laulamalla, joka tarjosi harvinaisen tauon isän alakuloisuudesta.

Raquel Welch (1966) (Sunset Boulevard/Corbis/Getty Images)

Lopulta perhe osti televisiosetin ja Welch koukuttui nopeasti komediaohjelmiin. "Suosikkini oli Jerry Lewis," hän kirjoitti. "Minulla oli tapana nauraa hänen lapsellisille kiusauksilleen." Kasvaessa komediamaku kuitenkin muuttui ja Welch alkoi kiinnostua "komeasta pehmeä äänisestä laulajasta" Dean Martinista.

Esiintymisestä tuli Welchille pakoreitti turbulentista kotielämästä, ja niin rakkaus esiintymistä kohtaan sai alkunsa. Nuorena lapsena Welchin äiti huomasi tyttärensä lahjat ja lähetti hänet San Diegon junioriteatteriin. Teinivuosina Welch tapasi ensirakkautensa, eläväisen tanssijan Jim Wesley Welchin, joka osoitti Welchille kauan kaivattua kiintymystä, jota isältä ei ollut lapsuudessa irronnut. Koulutie ei Jimiä kuitenkaan kiinnostanut ja hän keskeytti lukion ja pakeni Peruun seniorivuotena. Welchin sydän murtui.

Mutta kuten näyttelijä totesi "elämä kulki eteenpäin." Welch oli jo saanut kaupungissaan "kauneuden kuningatar" tittelin. Tästä saamme kiittää kilpailua, johon nainen osallistui ja voitti vuotta aikaisemmin. "Kuviani alkoi näkyä paikallisissa lehdissä ja tuntemattomat ihmiset tunnistivat minut," Welch kertoi. "Se oli ensikosketukseni pienen kaupungin kuluisuuteen ja moinen tuntui innostavalta!" Voitto johti lopulta osallistumisiin monenlaisissa kilpailuissa, jotka puolestaan toivat Welchille Maid of California -tittelin samaisena vuonna, jolloin nainen vastaanotti stipendin teatteriopintoihin San Diego State Collegessa.

apost.com

Raquel Welch (1970), (Mondadori Portfolio/Getty Images)

Welch suuntasi kouluun, mutta pian maisemiin palasi takaisin Jim, joka kosi entistä rakastaan. Sekuntiakaan tuhlaamatta Welch keskeytti yliopiston ja pari suuntasi Las Vegasiin. Sillä välin nuori morsian alkoi odottaa lasta ja pari saikin kaksi lasta: poika Damonin ja tytär Tahneen.

Vaikka Welch rakasti olla äiti ja vaimo, hän janosi yhä näyttelijän uralle ja vastaanotti säännöllisesti tarjouksia vasemmalta ja oikealta Hollywoodin-tuottajilta. Nainen haaveili New Yorkiin muutosta unelmansa perässä, mutta aviomies ei ollut asiasta innostunut. Kolmen avioliittovuoden jälkeen pari haki avioeroa ja Welch tienasi elantonsa mallikeikoilla ja cocktailtarjoilijan työssä. Elämä yksinhuoltajana oli vaikeaa.

"Eroni Jimin kanssa oli elämäni kivuliain päätös," Welch myönsi muistelmateoksessaan.

Nuorena kukoistavana näyttelijänä Hollywoodissa Welch kohtasi entisen lapsinäyttelijän Patrick Curtisin, joka ryhtyi naisen businessmanageriksi ja lähti toteuttamaan missiotaan: Welchistä tuli tehdä seksisymboli. Welch lähestyi lopulta tuottaja Cubby Broccolia, joka tarjosi naiselle pitkäaikaisen sopimuksen 20th Century Fox -yrityksessä. Sopimusehdotus sai alkunsa, kun Broccoli oli nähnyt Welchin kuvan lehdessä, mikä lopulta johti ensimmäiseen päärooliin vuoden 1966 sci-fi-elokuvassa Fantastic Voyage. Samaisena vuonna Welch tähditti ikonisessa Laonan roolissa elokuvassa One Million Years B.C., ja nousi sen myötä yhdeksi tunnetuimmista Hollywood-näyttelijöistä. Vaikka Welchilla oli elokuvassa vain kolme vuorosanaa, nostivat bikinit hänet nopeasti kulttuurisymboliksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Raquel Welch (1966), (Keystone/Hulton Archive/Getty Images)

"Minulla ei ollut muita näyttöjä näyttelijänä, kuin tuo yksi naurettava vuorosana dialogista: 'Minä Loana… Sinä Tumak,'" Welch kirjoitti elokuvasta. "Minusta tuntui, että kävelin ansaan - kyllä vain. Olen elävä todiste sitä, että valokuva puhuu tuhat sanaa."

Welch ponnahti kansainväliseen kuuluisuuteen ja tähteyteen 70-luvulla monien elokuvien ansiosta, kuten Kansas City Bomber (1972), The Last of Sheila (1973), The Three Musketeers (1973), The Four Musketeers (1974) ja The Wild Party (1975). Vuonna 1970 Welch nappasi roolin enimmäisestä televisio-ohjelmastaan Raquel!, jossa esiintyivät tähtivierailijoina muun muassa Tom Jones ja John Wayne. Ohjelma oli varsin kunnianhimoinen ja sitä kuvattiin Lontoossa, Pariisissa, Acapulcossa, Meksiko Cityssa, Yucatanissa, Big Surissa ja Los Angelesissa. Ohjelmassa nähtiin niin tanssi- kuin komedianumeroitakin. Kyseistä ohjelmaa pidetäänkin yhtenä 70-luvun klassikoista.

Vuonna 1982 Welch palkattiin tähdittämään John Steinbeckin elokuvassa Cannery Row, mutta tuotantoyhtiö MGM lopulta irtisanoi hänet ilman varoitusta tai syytä. Lopputuloksena näyttelijä vei tuotantoyhtiön oikeuteen ja vaati korvauksia sopimusrikkomuksesta. Washington Post raportoi tuotantojätin yrittäneen tahrata Welchin nimen. Yritys väitti Welchin vieneen asian oikeuteen vain siksi, että kyseessä oli "yli 40-vuotias näyttelijä, joka ikäryhmänsä takia ei kykene saamaan enää rooleja." Welch voitti oikeudenkäynnin ja sai $10.8 miljoonaan korvaukset. Voitosta huolimatta Welch myönsi myöhemmin oikeusjutun olleen virhe, sillä se vahingoitti uraa merkittävällä tavalla. "Minun oli puhdistettava nimeni," hän kertoi Hollywood Reporter -lehdelle.

"Mutta sittemmin en ole enää tähdittänyt suurissa elokuvissa. Sellaista lopputulosta en osannut odottaa."

Raquel Welch (1966), (Silver Screen Collection/Moviepix/Getty Images)

Oikeusjutun myötä Welch astui pois valokeilasta muutamaksi vuodeksi, mutta ikoninen näyttelijätär teki lyhyen työjakson kirjan Raquel: The Raquel Welch Total Beauty and Fitness Program julkaisun myötä. The Los Angeles Times raportoi, että kirjassa kerrottiin vinkkejä ruokailu- ja treenitottumuksiin, joita Welch noudattaa fyysisen ulkokuorensa ylläpidossa.

"Joka kerta kun poistuin teatterilta, ulkona odotti joukko naisia, jotka kysyivät minulta kysymyksiä, kuten: 'Mitä syöt?' 'Kuinka harjoittelet?' ja 'Kuinka näytät tuolta?' No, en aikonut seisoa siellä ja kertoa päivittäisistä treeni- tai ruokatottumuksistani," Welch kertoi aikoinaan.

"Päätin ottaa vuoden vapaata kirjoittaakseni. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli mahdollisuus astua ulos näyttelijättären kuvasta," hän sanoi ajattelevaisesti. "Ja ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli jotakin sanottavana."

Vuonna 1987 Welch teki comebackin Emily Bauerin roolissa voimakkaassa elokuvassa Right to Die. Emily Bauer oli psykologi, joka sairasti Lou Gehrigin sairautta ja halusi päättää elämänsä vapaaehtoisen eutanasian voimin diagnoosinsa tähden. Rooli elokuvassa toi ehdokkuuden kategoriassa Best Actress pienessä elokuvassa seuraavana vuonna. Elokuvan Right to Die jälkeen Welch tarttui rooleihin televisioelokuvissa, kuten Scandal in a Small Town (1988), Trouble in Paradise (1989) ja Torch Song (1993). 90-luvun loppupuolella Welch esiintyi vierailijana klassisissa ohjelmissa, kuten Sabrina the Teenage Witch ja Seinfield. Samoihin aikoihin hän teki suuren Broadway -debyyttinsä klassisessa elokuvassa Victor/Victoria.

Raquel Welch (1982), (Ron Galella/Ron Galella Collection via Getty Images)

Sittemmin viihdealan veteraanina Welch on semetoinut itsensä todelliseksi Hollywood-legendaksi, jolla on muutakin tarjottavaa kuin ulkokuori.

Hän on sittemmin kerännyt useita arvostettuja tunnustuksia amerikkalaisen kulttuurin saralla, mukaan lukien tähden Hollywood Walk of Fame -käytävällä vuonna 1994 ja Imagen Foundation Lifetime Achievement Award -palkinnon vuonna 2001 positiivisesta Amerikan latinalaisen perinnön mainostamisesta. Arvostettu Film Society Lincoln Center esitti erityisen katsauksen Welchin elokuvista Walter Reade -teatterissa vuonna 2012 juhlistaakseen näyttelijättären merkkipaaluja viihdealalla.

Vaikka Welch on eläköitynyt näyttelijäntyöstä kaksi vuosikymmentä takaperin, tekee nainen yhä satunnaisia esiintymisiä rooleissa. Vuonna 2018 legendaarinen näyttelijä tähditti sitcomissa Date My Dad, ja yhdisti voimansa jälleen näyttelijä Robert Wagnerin kanssa 40 vuotta ensimmäisen yhteisen esiintymisen jälkeen, joka nähtiin elokuvassa The Biggest Bundle of Them All.

"Samaisella minuutilla, kun sain käsikirjoituksen käteeni, ajattelin ohjelman olevan hauska," Welch kertoi Fox Newsille roolista. "Ja rakastin ajatusta. Se on komedia. Olen hyvä komediassa, vaikka itse sanonkin. Ja nautin siitä suuresti. Ongelmia ei ollut lainkaan."

Näyttelijätär kertoi, että mahdollisuus työskennellä Wagnerin kanssa oli hänelle tärkeä rooliin tarttumisen kannalta.

“Elokuvassa ei ollut erityistä yhteyttä, paitsi tietysti Robert Wagner. Miksipä en pitäisi siitä?" Welch kertoi. "Yhteinen aikamme oli mahtava... kuin täydellinen yhdistelmä... en vastustellut lainkaan. Ja miksipäs ei? Meillä oli todella hauskaa. Ja ihmiset tuntuivat nauttivan vuorovaikutuksesta. Se on ollut nautinnollista."

Raquel Welch (1994), (Ron Galella/Ron Galella Collection/Getty Images)

Ohjelma seuraa Ricky Cooperia, joka on Welchin hahmon vävy. Hahmo seikkailee ohjelmassa yksinhuoltajaisänä avioeron jälkeen. Miehen kolme tytärtä päättävät auttaa Cooperia löytämään rakkauden uudelleen, ja anopista tulee epätodennäköinen viisauden lähde deittailun alkaessa uudelleen. Welch näytteli ohjelmassa Rosaa, sulavaa isoäitiä, joka rakastaa yöelämää ja miesten viettelyä, jota miehet harvoin vastustavat. Rooli oli kuin täydellinen Welchille - eikä pelkästään tulisten samankaltaisuuksien vuoksi, mutta myös äidinvaistojen tähden.

"Voisin olla isoäiti itsekin. Lapseni eivät tee yhteistyötä," hän kertoi humorillisesti. "Mutta olen äiti ja olen nähnyt poikani epäonnistuneen avioliiton... Olin hyvin kiinnostunut ja kokemus oli minulle todellinen…. nautin koko projektista.”

Samaisena vuonna hän tähditti elokuvassa How To Be A Latin Lover. Vaikka Welch on nauttinut menestyksestä näyttelijänä, samaa ei voi sanoa naisen rakkauselämästä. Vaikka nainen avioitui neljästi, kaikki liitot päättyivät lopulta avioeroon. Welch pohdiskeli, ettei oikeastaan tarvitse miestä elämäänsä. “En yritä deittailla totisesti,” hän sanoi. “Tiedäthän... käyn silloin tällöin ulkona, mutta en kampanjoi mitään. Olen kiireinen ja pidän työstä. Kenties olen rakastanut elämään ylipäätänsä."

"Se on ollut hauskaa," hän jatkoi. "Se on ollut vaativaa. Monet miehet eivät pidä siitä. He eivät pidä naisesta, jolla on muutakin elämää. Sitä naiset eivät halua kuulla, mutta valitettavasti moista tapahtuu. Olen realistinen.”

Ja muistelmateoksesta lainatun otteen perusteella, lapset ovat naisen elämän rakkaus.

"Onneksi lapsillani ja minulla on mahtava suhde, ja he ovat suuri iloni," Welch kirjoitti. "Poikani, Damon, ryhtyi tietokoneinsinööriksi, ja tyttäreni, Tahnee, on lahjakas näyttelijätär, joka tunnetaan roolistaan elokuvassa Cocoon. He ovat ylpeyteni ja toivoni lähde, olen iloinen siitä, millaisia heistä on tullut. He pitävät jalkani maassa ja antavat elämälleni merkityksen, sekä tietenkin moraalisen rohkeuden noudattaa parempia vakaumuksia. Jos he koskaan siunaavat minua lapsenlapsilla, elämäni on täydellistä. Se on toive, jonka vain he voivat täyttää."

Raquel Welch (2017), (Matt Winkelmeyer/Getty Images Entertainment/Getty Images)

Mikä on sinun suosikki roolisi Raquel Welchiltä Kerro meille ajatuksesi ja jaa artikkelia eteenpäin ystäville ja perheenjäsenille!

Rullaa alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)

Raquel Welch (2017), (Donato Sardella/Getty Images)