Perhe pelästyy koiran kuupahtaessa 7-vuotiaana, kunnes perhe saa tietää koiran uhranneen itsensä

Hei 24, 2019 by apost team

"Kaksikymmentä kiloa naurua, uskollisuutta ja rakkautta," DeLucan perheen koira astui kuolettavan käärmeen ja kahden haavoittuvaisen perheenjäsenen väliin. Ilman koiran urotyötä 7-vuotiaalle Mollylle ja tämän 75-vuotiaalle isoäidille olisi todennäköisesti käynyt huonosti.

Kaksivuotias saksanpaimenkoira adoptoitiin paikallisesta eläinkodista perheen aikaisemman koiran menehdyttyä. Koira sai nimekseen Haus. Donya DeLucan aviomies oli alkuun epäileväinen, mutta koira voitti miehen nopeasti puolelleen.

Perhe rakasti Hausia kovasti jo ennen tämän urotyötä. Koiran astuessa Mollyn ja käärmeen väliin, kukaan ei tuntunut tietävän kuinka tilanne tulisi päättymään. Lapsi joutui katselemaan, kun koira alkoi kuupahtaa aivan hänen edessään.

apost.com

Pian selvisi, ettei tilanteesta säästytty tappelutta. Koira ulisi ja vuosi verta. Perhe kiiruhti viemään rakkaan koiransa BluePearl Veterinary Partnersin hoiviin.

Haus oli saanut ainakin kolme käärmeen puremaa. Käärmeen arvioitiin olleen kalkkarokäärme, mahdollisesti äärimmäisen myrkyllinen läntinen Diamondback, joka tunnetaan yhtenä Yhdysvaltojen vaarallisimmista lajeista.

Käärmeen myrkkyyn käytetty vasta-aine on melko kallista eikä ainetta liiemmin tuhlailla. Normaali annos on yksi tai kaksi pulloa. Haus laitettiin kaikesta huolimatta tiputukseen ja koiran tilaa seurattiin ympäri vuorokauden - kukaan ei tiennyt, kuinka paljon myrkkyä koira todellisuudessa oli saanut. Alkuun tilanne oli kriittinen.

Kaikki ajattelivat Hausin uhranneen henkensä Mollyn ja isoäidin tähden. Koiran ei uskottu selviävän.

Haastattelussa pieni Molly kertoi ABC:lle, "Olin todella peloissani." Kaikkien onneksi Hausin hoito tehosi lopulta. Koira pääsi kotiin viikon päästä.

Onneksi, perheen isän skeptisyys ei tällä kertaa vienyt voittoa. Tapahtumat olisivat voineet saada toisenlaisen lopun ilman urheaa Hausia.

On tärkeää rajoittaa takapihalta löytyviä piilopaikkoja. Erityisesti lämpöisellä säällä edes takapihat eivät aina ole turvallisia. Tämä pätee etenkin niissä Yhdysvaltojen osissa, jotka tunnetaan käärmeistä ja muista vaarallisista eläimistä.

Mitä sinä ajattelet tarinasta? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä. Tämä tarina ansaitsee huomiota - jaa artikkelia eteenpäin ystävillesi jo tänään!