Omistaja päättää lopettaa koiran hedelmättömyyden takia - nyt eläinlääkärin yllättävä ratkaisu on noussut viraaliksi

Kes 26, 2019 by apost team

Eläinkotien henkilökunta saa usein yllättyä koirien sinnikkyydestä. Traumojen ja kärsimyksen jälkeenkin koirat arvostavat saamaansa toista tilaisuutta. Näin tapahtui Myös Tracy-koiralle, joka päätyi Dawn Karamin Adopt A Boxer -eläinkodin hoiviin.

Tracy oli ihastuttava neljävuotias boxeri, joka oli viettänyt lyhyen elämänsä pentutehtaan uhrina. Koira saapui eläinkotiin nälkiintyneenä ja haluttomana.

Dawn oli huolissaan Tracysta eikä tiennyt tulisiko koira selviämään. Kuulessaan lisää Tracyn tarinasta Dawn oli surun murtama.

apost.com

Kun Tracy lakkasi hedelmöittymästä, pentutehtaan omistaja vei koiran eläinlääkäriin lopetettavaksi. Ilkeä mies ei tuntunut välittävän koiran hyvinvoinnnista. Omistajan pyyntö kuului seuraavasti: eläinlääkärin tuli joko auttaa koiraa hedelmöittymään uudelleen tai päättää eläimen päivät.

Mies kertoi eläinlääkärille, että jos koira ei kykenisi saamaan pentuja, olisi hän valmis maksamaan vain eläimen lopettamisesta.

Eläinlääkäri oli hämillään. Miehelle kerrottiin, ettei Tracy kyennyt hedelmöittymään tai kantamaan pentuja nykyisissä olosuhteissaan.

Myötätuntoinen eläinlääkäri päätti ottaa yhteyttä Dawniin. Adopt A Boxer -organisaatio riensi apuun ja päätti kustantaa Tracyn tarvitseman hoidon.

Alkujaan eläinlääkäri epäili koiralla olevan haimatulehdus, mutta koiran tila ei hoidolla parantunut.

Ensiapuklinikalla koiraa ei voitu hoitaa. Lisätestit olivat paikallaan. Dawn arveli, ettei Tracy kestäisi kauaa.

Pennsylvanian Ryan Veterinaryn sairaalassa Tracyn oireiden syyksi paljastui vakava nälkiintyminen! Koiran keho ei ollut saanut tarvittavia ravintoaineita aikoihin.

Pentutehtaassa Tracy oli elänyt pienessä häkissä. Alipainoa koiralla oli huimat 9 kg.

Letkuruokinnan myötä Tracy alkoi hiljalleen näyttää kohenemisen merkkejä. Nyt koira kykeni jo syömään pieniä aterioita.

Koira siirrettiin eläinlääkäriklinikalta sijaiskotiin.

Sijaiskodissa Tracyn tila koheni entisestään.

Koiran paino nousi terveellisiin lukemiin. Kommunikoimaan Tracy oppi muiden koirien seurassa.

Adopt A Boxer pelasti Tracyn elämän. Synkät päivät pentutehtaassa ovat mennyttä elämää. Nyt Tracy odottaa adoptiota rakastavaan kotiin. Tämä koira ansaitsee kaiken rakkauden ja huolenpidon!