Mies löytää valtavaa hiirtä kantavan hämähäkin jääkaapin sivuosasta

Jou 18, 2019 by apost team

Pelot ja fobiat ovat yleisiä ihmisten keskuudessa. Yksi suurimmista peloista, joka vaikuttaa monen ihmisen elämässä, on hämähäkkien pelko.

Pelko tunnetaan nimellä araknofobia. Araknofobiasta kärsivät ihmiset halvaantuvat täysin nähdessään hämähäkin huoneen toisella puolen. Henkilökohtainen kokemukseni hämähäkeistä ei ole näin dramaattinen, mutta kahdeksanjalkaisten faniakaan ei minusta saa.

Artikkelin kuvat saattavat aiheuttaa stressiä hämähäkkejä pelkääville ihmisille. Itse asiassa henkilöt, jotka eivät pelkää hämähäkkejä, saattavat suhtautua hämmentyneesti miehen havaitsemaan suureen hämähäkkiin naapurin keittiössä.

Jason Womal oli tekemässä lähtöä naapurin kutsuessa häntä nimellä. Kun Jason vastasi, naapuri pyysi häntä katsomaan jotakin. Jason seurasi naapuriaan sisälle ja järkyttyi ymmärtäessään kahden pelkonsa käyvän toteen.

Hämähäkki kantoi hiirtä jääkaapin luona. Hetki oli kuin suoraan painajaisesta.

apost.com

Jasonilla oli vaikeuksia ymmärtää mahdottomalta tuntuneen tilanteen todellisuutta. Suuri hämähäkki kantoi hiirtä kohti jääkaapin yläosaa. On epäselvää, oliko hiiri jo kuollut hämähäkin löytäessä eläimen. Joka tapauksessa hiiren kantaminen oli varsin vaikuttava teko hämähäkiltä.

Jason nappasi nopeasti puhelimensa taltioidakseen hetken. Hän latasi kuvaamansa videon Facebookiin ja keräsi 23 miljoonaa näyttökertaa.

Monet ihmiset kokivat näyn häiritseväksi ja kommentoivat asiaa.

Jason lisäsi toisen julkaisun informoidakseen katselijoita siitä, ettei hämähäkkiä oltu vahingoitettu. Mies kertoi myös hänen ja naapurin nimenneen hämähäkin Hermieksi.

Asiantuntijoiden mukaan videolla nähty hämähäkki on Huntsman-hämähäkki. Nämä hämähäkit kasvavat noin 2.5 cm pitkiksi. Valtavat Huntsman-hämähäkit voivat kuitenkin kasvaa jopa tavanomaisen päivällislautasen kokoisiksi.

Huntsman-hämähäkit eivät hyödynnä verkkoa uhrien nappaamiseen. Sen sijaan ne myrkyttävät ja tappavat uhrinsa. Nämä hämäkit kykenevät tappamaan vastustajansa vahvojen suuosien ja kuollettavan myrkyn ansiosta.

Mitä sinä ajattelet Hermiestä? Antaisitko sinä tällaisen hämähäkin olla kodissasi? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä - ja jaa videota eteenpäin ystäville!