Leijona tylsistyi - eläintarhan hoitaja heitti eläimelle lelun, mutta ei osannut odottaa leijonan reaktiota

Jou 02, 2020 by apost team

Eksoottisuudesta huolimatta kissa on aina kissa. Afrikan Johannesburgin eläintarhassa 11-vuotias leijona, Triton, juoksenteli onnellisena jalkapallon perässä. Iloinen hetki onnistuttiin nappaamaan nauhalle! Tritonille jalkapallo oli päivän kohokohta - aivan kuten kotikissallekin, joka rakastaa juoksennella pallon perässä ympäri taloa.

Valtavan lihansyöjänäyttelyn kuraattori, Agnes Maluleke, kertoi Tritonin käyttäytyneen oudosti. Eläintarhassa syntyneen ja kasvaneen Tritonin rakkaus jalkapalloihin huomattiin nopeasti.

Maluleke states, “Hän hullaantuu jahdatessaan palloa ympäri aitausta.”

apost.com

Triton osoittaa väitteen todeksi juoksentelemalla videolla ruohikolla. Leijona ehti myös pulahtaa ihmisen rakentamaan järveen pallon perässä!

Eläintarhassa ollaan huomattu, että Triton viettää mieluummin aikaa jalkapallonsa kuin leijonatovereidensa kanssa. Ja niinpä, leijonalle pyritään tarjoamaan arvokasta aktiviteettia jatkuvasti.

Aktiviteetit ovat välttämättömiä eläintarhoissa ja yksityisissä näyttelyissä asustaville eläimille. Luonnossa lihansyöjät viettävät suurimman osan ajastaan metsästäen ja reagoiden ympäristöön. Onkin tärkeää, että eläintarhan henkilökunta tarjoaa eläimille riittävissä määrin aktiviteetteja eläinten fyysisen kunnon ylläpitämiseksi.

Pallon perässä juoksentelu on yksi tapa, jolla Johannesburgin eläintarha varmistaa Tritonin onnellisuuden.

Tutustu videoon alla:

Oletko koskaan törmännyt suureen kissaeläimeen, joka rakastaisi yhtä paljon lelujaan kuin Triton? Rakastatko sinä leijonia ja suuria kissaeläimiä? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä ja jaa mainiota videota ystäville ja rakkaillesi - pelastetaan ihmisten päivä!