Lääkärit odottavat äidin abortoivan 'epämuodostuneen' vauvan, mutta äiti kieltäytyy - ja katsokaa lasta nyt

Kes 10, 2019 by apost team

Uuden perheenjäsenen odottaminen on jännittävää aikaa. Raskausaika ei kuitenkaan ole koskaan stressitöntä. Vaikka optimistisuus on tärkeää, odottamattomaan on hyvä varautua.

Eräs nuori pariskunta sai tietää 24. raskausviikolla, ettei kaikki ollut aivan kunnossa. Syntymätön lapsi tulisi saapumaan maailmaan bilateraalisen huulihalkion kanssa, joka voisi aiheuttaa lapselle muita terveysongelmia. Lääkärit kysyivät pariskunnalta, haluavatko he yhä pitää lapsen.

apost.com

Nuori pariskunta halusi pitää lapsensa. Ajatus lapsen, joka sai nimekseen Brody, erilaisuudesta ei pelottanut. Pari oli myös valmis tarjoamaan lapselle tämän tarvitseman lääketieteellisen avun. He halusivat vaikuttaa päätöksellään positiivisesti vammaisten lasten ympärillä leijailevaan stigmaan.

Pari rakasti Brodya jo ennen syntymää. Sara, Brodyn äiti, kehottaa vanhempia olemaan ylpeitä lapsistaan olosuhteista huolimatta. Nainen kertoo parin halunneen hyödyntää sosiaalista mediaa levittääkseen tietoisuutta huulihalkion kanssa syntyneistä lapsista.

Huulihalkio syntyy, kun kudokset eivät syystä tai toisesta yhdisty asianmukaisesti. Syntymävika on suhteellisen yleinen. Vaikeasta huulihalkiosta kärsivillä lapsilla voi olla vaikeuksia ruokailun, juomisen tai jopa hengittämisen kanssa. Jos leikkausta ei toteuteta, lapsi ei todennäköisesti koskaan tule puhumaan tai elämään normaalia elämää. Useimmat vanhemmista päättäväkin jo varhaisessa vaiheessa ryhtyä leikkaukseen.

Sara ja aviomies Chris olivat onnessaan Brodyn syntymästä. Pari jakoi usein valokuvia lapsestaan sosiaalisessa mediassa. Vastaanotto oli rohkaiseva. Uteliaimmat uskaltautuivat jopa kysymään kysymyksiä.

Osa kysymyksistä aiheutti Saralle kuitenkin myös surua. Naiselta kysyttiin muun muassa mikä lapsen kasvoissa oli oikein vialla. Ylpeä äiti päätti kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväkseen ja jakaa tietoa yleisestä syntymäviasta. Brody toipuu parhaillaan leikkauksestaan. Poika tulee käymään läpi muita leikkauksia tulevaisuudessa, mutta on tällä hetkellä terve ja onnellinen pikkupoika.

Oletko kuullut vastaavanlaisista tapauksista? Lähetä artikkeli ystävillesi! Annetaan Brodyn piristää ihmisten päivää.