Kaksi kaverusta breikkasi 'Uptown Funk' kappaleen tahtiin - yleisö repesi ihastuttavaan flashmobiin kävelytiellä

Hei 01, 2020 by apost team

Oli kaunis päivä Australian Sydneyssa. Aurinko paistoi, ihmiset nauroivat kaduilla ja linnut laulelivat minkä ehtivät. Kaikki vaikutti olevan normaalisti. Elettiin vuotta 2015; pian kadulle ilmestyi esitys, jonka keskiössä oli CrazyDomains.

Uptown Funk, tunnettu kappale Bruno Marsilta, alkoi soida. Mies käveli halki yleisön, repesi kevyeen juoksuun ja alkoi breikata keskellä katua. Pian ystäväkin yhtyi mukaan ilotteluun. Lopulta kadulla nähtiin kokonainen joukko ihmisiä flashmobin hengessä.

Vaikka flashmobit ovat aina mainiota katseltavaa, on selvää, että nämä tanssijat ovat todellisia ammattilaisia. Liikkeet tapahtuivat täydellisen koreografioidusti ja tanssijat tanssahtelivat yhteistyössä toistensa kanssa. Vaikuttavasta esityksestä huolimatta, ohikulkijoissa nähtiin muun muassa lenkkeilijöitä! Flashmobit tuntuvat olevan yleisiä Sydneyssa!

apost.com

Tanssijat itsessään olivat jo melkoinen näky. Tanssahtelua nähtiin niin puvuissa, rennoissa vaatteissa, löysissä vaatteissa, urheilukuteissa kuin solmiossakin. Tanssijoiden eroavaisuudet osoittavat, kuinka tanssi ja musiikki yhdistävät ihmisiä kaikilta elämän poluilta.

Kameralle ei ainoastaan tallentunut esitys, mutta myös yleisössä häärineiden ihmisten reaktiota. Innostus oli ylimillään. Hymyille ja taputuksille ei ollut tulla loppua.

Videon loppupuolella näemme tanssijat viettämässä aikaa paitojen ja flaijereiden kera. Lopulta selvisi, että tanssijat olivat osa verkkotunnuksen isäntäsivuston CrazyDomainsin kampanjaa. Asiasta raportoi Thrill, joka arveli esityksen nostaneen yrityksen viraaliksi minimaalisella markkinoinnilla.

Suunnitelma tuntuu toimineen. Video on kerännyt yli 9 miljoonaa katselua YouTubessa julkaisun jälkeen. Jos tässä on tulevaisuuden markkinointitemppu, toivotamme sen lämmöllä tervetulleeksi.

Mitä sinä ajattelit flashmobista? Vaikutuitko? Vai petyitkö markkinointitemppuun? Kerro meille ajatuskesi kommenttikentässä ja jaa artikkelia eteenpäin ystäville ja perheelle!