Jos ette kykene tekemään näitä 8 asiaa kumppaninne kanssa, teitä ei ole tarkoitettu yhteen

Maa 16, 2019 by apost team

Sielunkumppanuutta on käsitelty yhteiskunnassamme paljon. Moni tuntuukin uskovan sielunkumppaniuden olevan todellista. Vaikka sielunkumppaniuden olemassa olosta voidaan väitellä, ajatus yhteen ihmiseen rakastumisesta ja tämän rinnalla kulkemisesta elämän loppuun asti, on melko romanttinen.

istockphotos.com/skynesher

On varmasti lohduttavaa ajatella, että jokaiselle meistä olisi se yksi ihminen, jonka kanssa viettää loppuelämämme. Saatat uskoa kohtaloon, ajatukseen siitä, että elämäsi suunta on jo päätetty. Vaikka suurin osa ihmisistä uskoo sielunkumppaneihin, kuinka sielunkumppanin sitten oikein löytää?

Voi olla mukavaa ajatella, että sielunkumppanisi on tuolla jossain odottamassa sinua. Vaikka ajatus "siitä yhdestä oikeasta" on romanttinen, sielunkumppanuutta ei voida tieteellisesti tai totuuspohjaisesti todistaa. Lähestymistapamme tulee siis olla rationaalisempi ja realistisempi, jos haluamme löytää sen oikean kumppanin.

On totta, että jokainen meistä voi löytää onnellisen ja terveellisen parisuhteen rakastamansa ihmisen kanssa. Ennen kumppanuutta on kuitenkin tärkeää pohtia, kohtaavatko sinun ja kumppanisi kriteerit ja toiveet toistensa kanssa. Olemme listanneet 8 asiaa, jotka sinun tulisi kyetä tekemään kumppanisi kanssa - muuten teitä ei ole tarkoitettu yhteen!

apost.com

1. Kumppanisi saa olosi tuntumaan turvalliselta

istockphotos.com/Anchiy

Ihmissuhteesi ei tulisi olla epävarma tai traumaattinen. Sen tulisi olla turvasatama, jossa voit tuntea olosi mukavaksi ja turvalliseksi. Kumppanisi tulisi auttaa sinua eheytymään menneisyytesi aiheuttamista arvista ja saada olosi tuntumaan kokonaiselta. Epävarmuuksiasi ja epäkohtiasi ei tulisi repiä erilleen. Päinvastoin! Sinun tulisi tuntea olevasi täysin turvassa kumppanisi kanssa.

2. Kumppaneina osaatte pitää hauskaa yhdessä

istockphotos.com/pixelfit

Jos sinulla ei ole kumppanisi kanssa hauskaa, ihmissuhteenne ei yksinkertaisesti voi toimia. Hauskanpito on osa elämää eikä sitä tulisi koskaan ottaa itsestäänselvyytenä. Jos ihmissuhteesi on pelkkää työtä, kumppanisi ei ole sinulle se oikea. Vitsittömät ja nauruttomat ihmissuhteet eivät koskaan kestä pitkällä aikavälillä.

3. Kumppanit osaavat shoppailla toisilleen

istockphotos.com/Eva-Katalin

Varmista, että sinä ja kumppanisi ette ainoastaan kykene shoppailemaan yhdessä, mutta myös toisillenne. Jos kykenet valitsemaan asioita kumppanillesi, tiedätte toisistanne tarpeeksi ja teidät on tarkoitettu olemaan yhdessä.

Pitkäaikaisen sitoumuksen ihmissuhteet toimivat, jos kumppanit pystyvät toimimaan yhdessä shoppaillessaan - olipa kyse sitten ruokakaupasta tai huonekaluliikkeestä. Jos hommat eivät tällä saralla luonnistu, teitä ei ole tarkoitettu yhteen.

4. Suhteessanne vallitsee täydellinen luottamus

istockphotos.com/Traitov

Rehellisyys on yksi terveen ihmissuhteen tärkeimmistä asioista. Jotta ihmissuhde voi toimia, sen tulee olla vilpitön. Läpinäkyvyys kumppaneiden välillä on avain kommunikaatioon. Jos sinusta tuntuu, että joudut piilottelemaan jotakin kumppaniltasi, hän ei ole sinulle se oikea. Ihanteellinen ihmissuhde kattaa avoimen ja rehellisen kommunikaation kumppaneiden välillä.

5. Voitte istua toistenne kanssa mukavasti täydessä hiljaisuudessa

istockphotos.com/AntonioGuillem

Teidän tulisi kyetä pitämään hauskaa ilman sen erityisempää syytä. Kumppaneina teidän tulisi pystyä istumaan hiljaisuudessa ilman small talkia tai pakotettua kommunikaatiota. Pelkästään sohvalla istumisen tai sängyllä makoilun tulisi tuntua mukavalta, vilpittömältä ja turvalliselta. Hiljaisuudesta yhdessä nauttiminen vahvistaa sidettänne paremmin kuin mikään!

6. Teidän tulisi kunnioittaa toistenne yksityisyyttä ja tilaa

istockphotos.com/Geber86

Vaikka alkaisitkin deittailla toista ihmistä, sinun ei tarvitse luopua itsenäisyydestäsi tai yksilöllisyydestäsi. Rajat tulisi asettaa ihmissuhteen alussa, jotta niissä myös pysytään. Teidän tulee kunnioittaa toistenne henkilökohtaista tilaa ja yksityisyyttä. Jos kumppanisi jatkuvasti häiritsee tilaasi eikä peräänny sinun halutessa nauttia omasta ajastasi, hän ei ole sinulle se oikea.

7. Kumppanin tulisi tukea toiveitasi ja unelmiasi

istockphotos.com/Lacheev

Sinun ei koskaan tulisi luopua tavoitteistasi ihmissuhteesi takia. Jos kumppanisi seisoo sinun ja unelmiesi välissä, hän ei ole sinulle se oikea. Kumppanisi tulisi tukea sinua jokaisella elämän osa-alueella ja auttaa sinua olemaan paras mahdollinen versio itsestäsi. Kumppanisi voi esimerkiksi auttaa sinua olemaan tuottelias tai vähintään tukea sinua tavoitteidesi saavuttamisessa.

8. Kommunikaatio on kaikki kaikessa

istockphotos.com/bernardbodo

Menestynyt, pitkäikäinen ihmissuhde vaatii tehokasta kommunikaatiota. Jos sinusta tuntuu, ettet voi puhua tietyistä asioista kumppanisi kanssa tai olet jatkuvasti varpaillasi, hän ei ole sinulle se oikea. Sinun tulisi pystyä kertomaan kumppanillesi kaikesta, jopa syvymmistä tunteistasi ja salaisuuksista.

Vaikka ajatus sielunkumppanuudesta on romanttinen, onko kumppanisi todella sinulle se oikea? Jos maailma on täynnä potentiaalisia kumppaniehdokkaita, miten tiedämme löytäneemme sen yhden ja ainoan? Nämä 8 asiaa kuitenkin kertovat paljon siitä, kannattaako sinun asettua aloillesi kumppanisi kanssa.

Oletko sinä parisuhteessa? Kuinka monta artikkelin piirteistä tunnistat kumppanissasi? Keksitkö muita asioita, jotka ovat tärkeitä terveellisen ihmissuhteen kannalta? Kerro meille ajatuksesi kommenteissa ja lähetä artikkeli ystävillesi, jotta hekin voivat pohtia tosirakkauttaan!