Järjestä kotisi uuteen uskoon vain 30 päivässä - tässä ohjeet

Hel 16, 2019 by apost team

Kodin järjestely viivästyy helposti. Töissä ja koulussa on kiireitä, ja perheenjäsenillä on menoja. Siivoaminen ja järjesteleminen lykkääntyy parempaan ajankohtaan kuukaudesta toiseen. Ennen pitkää asunto on täynnä vanhoja, rikkinäisiä ja likaisia tavaroita.

Epäjärjestys vaikuttaa kodin lisäksi myös mielialaan. Psykologisten tutkimusten mukaan epäsiistit kodit ja työpaikat saavat ihmiset tuntemaan olonsa avuttomiksi, ahdistuneiksi ja lannistuneiksi. Sotku voi jopa pahentaa masennus- ja ahdistusoireita. Pysyvästi sotkuiset huoneet nostavat kortisoli-stressihormonin tasoa.

30 päivän siivoushaaste

Onneksi sinun ei tarvitse elää epäjärjestyksen keskellä ikuisesti. Sinun ei myöskään tarvitse myöskään kuluttaa kaikkea aikaasi siivoamiseen. Tämä 30 päivän haasteen aikana käytät muutaman minuutin päivässä kotisi järjestelyyn. Haasteen viimeisenä päivänä koti on vaivattoman siisti ja järjestyksessä.

apost.com

1. Tyhjennä roinalaatikko

istockphotos.com/Johnrob

Epämääräisten pikkutavaroiden laatikko on luultavasti kotisi sekaisin paikka. Ajan mittaan roinalaatikko täyttyy tavaroilla, joita et koskaan käytä. Jos jokin tavara ei ole ollut käytössä kolmeen kuukauteen, hankkiudu siitä eroon, koska et todennäköisesti tarvitse sitä.

2. Tyhjennä komerosta vaatteet, joita et ikinä käytä

istockphotos.com/AndreyPopov

On aika laittaa kierrätykseen vaatteet, joita et käytä. Jos et ole pitkään aikaan pukenut vaatekappaletta yllesi, laita se kiertoon.

3. Käy läpi elokuvakokoelmasi

istockphotos.com/markos86

Haluannet säilyttää suosikkisi, jos tapanasi on katsoa elokuvat useampaan kertaan. Jos aikoihin katsonut, anna ne pois.

4. Siivoa TV-taso

istokphotos.com/AndreyPopov

Seuraava askel on järjestellä TV-taso. TV-taso täyttyy helposti elokuvista ja johdoista, jotka tuskin kaikki ovat tarpeen. Et pysty rentoutumaan täysin, jos TV-tasosi pursuilee sekalaista tavaraa.

5. Käy postipino läpi

istockphotos.com/PeopleImages

Tämä on yleinen ongelma. Säilytät postia, lehtiä ja mainoksia, koska ajattelet, että tarvitset niitä myöhemmin. Jos pinossa on jotakin tärkeää, arkistoi se parempaan paikkaan. Heitä kaikki muu menemään. Voit myös vähentää sinulle saapuvan postin määrää vaihtamalla e-laskuihin.

6. Siivoa keittiön pöytä

istockphotos.com/PeopleImages

Tyhjennä keittiön pöytä. Keittiön pöytä toimii monesti ylimääräisenä säilytyspaikkana, mutta se on tarkoitettu aterioimiseen ja ajanviettoon läheisten kanssa.

7. Siivoa kaksi keittiön kaappia

istockphotos.com/AndreyPopov

Keittiön kaappeihin päätyy tarpeetonta tavaraa, joten kaappien siivoaminen kerralla veisi päiviä. Aloita kahdella kaapilla. Hankkiudu eroon kaikesta tarpeettomasta.

8. Tarkista kirjahyllyt

istockphotos.com/yigitdenizozdemir

Jos et aio lukea kirjaa uudestaan, myy tai lahjoita se pois.

9. Putsaa lompakkosi

istockphotos.com/BongkarnThanyakij

Käy läpi lompakkosi. Hävitä vanhat käyntikortit, tyhjät lahjakortit ja reseptit, joita et enää tarvitse.

10. Siivoa käsilaukkusi

istockphotos.com/visoook

Käsilaukkuun päätyy roskia, vanhoja huulirasvoja ja nenäliinoja. Tyhjennä roskat käsilaukustasi roskikseen. Jätä käsilaukkuun vain tärkeimmät. Jos jokin ei ole tarpeellista, älä jätä sitä käsilaukkuusi.

11. Järjestä meikit

istockphotos.com/Андрей Елкин

Tartu seuraavaksi meikkilaatikkoosi tai meikkilaukkuusi. Poista sellaiset huulipunat, rajauskynät ja muut tuotteet, jotka ovat vanhentuneet tai joita et koskaan käytä.

12. Hävitä tyhjentyneet pakkaukset kylpyhuoneesta

istockphotos.com/MartinPrescott

Tarkista suihkutila. Monilla on suihkun lähellä tyhjiä sampoo-, hoitoaine- ja saippuapulloja. Heitä tyhjentyneet pullot menemään.

13. Siivoa kylpyhuoneen kaapit

istockphotos.com/MargotCavin

Kylpyhuoneen kaapeista voi löytyä käytettyjä hammastahnatuubeja, tyhjiä pakkauksia ja irtohiuksia. Hävitä kaikki, mitä et tarvitse.

14. Katsasta kengät

istockphotos.com/LeszekCzerwonka

Ota esille perheen kengät. Jos kengät ovat kuluneet ja rikkinäiset, heitä ne menemään. Jos löydät uusia kenkiä, jotka eivät sovi tai joita et muuten käytä, lahjoita ne pois.

15. Siivoa taas kaksi keittiön kaappia

istockphotos.com/grinvalds

Mene keittiöön ja järjestä sieltä kaksi kaappia. Hankkiudu eroon kaikesta sinulle ylimääräisestä.

16. Käy läpi liinavaatteet

istockphotos.com/DeanDrobot

Tarkista, onko liinavaatekaapissa mitään tarpeetonta tai kulunutta. Laskosta siististi takaisin ne, jotka jätät jäljelle.

17. Järjestä lääkekaappi

istockphotos.com/Chris Ryan

Jos löydät vanhentuneita tai tarpeettomia lääkkeitä, pakkaa ne pois ja vie apteekkiin. Järjestele loput siististi paikoilleen.

18. Puhdista pakastin

istockphotos.com/serts

Ruoka säilyy pitkään pakkasessa, mutta siellä saattaa olla ruokaa, jota et tarvitse. Siivoa pois vanhentuneet ruoat ja ne, joita tuskin tulee käytettyä.

19. Siivoa keittiön tasot

istockphotos.com/PeopleImages

Kun olet tyhjentänyt ja siivonnut keittiön tasot, jäljellä ei pitäisi olla muuta kuin päivittäin tarvitsemasi laitteet, esimerkiksi kahvinkeitin. Pese likaiset astiat ja siirrä ne kaappeihin. Kun olet valmis, tasosi ovat loistavan puhtaat.

20. Järjestele toinen roinalaatikko

istockphotos.com/AndreyPopov

Jos sinulla on useampi kuin yksi roinalaatikko, on aika panna se järjestykseen.

21. Siivoa jääkaappi

istockphotos.com/AndreyPopov

Siivoa jääkaappi vanhentuneesta ruoasta. Heitä pois kaikki pilaantunut tai tarpeeton.

22. Putsaa taas kaksi keittiön kaappia

istockphotos.com/kitzcorner

Käy läpi taas kaksi keittiön kaappia. Keittiö on nyt todennäköisesti melkein valmis.

23. Tarkista asusteet

istockphotos.com/MagMos

Ota esille käsineet, päähineet ja korut. Kierrätä ne, joita et koskaan käytä.

24. Siivoa auto

istockphotos.com/gilaxia

Siivoushaaste sisältää myös auton. Ota roskapussi ja tyhjennä auto kaikesta löytämästäsi roskasta. Imuroi ja puhdista auto sisäpuolelta.

25. Laita pois tarpeettomat lelut

istockphotos.com/dorian2013

Lapset ovat kovia sotkemaan. Jos he eivät mielellään hävitä vanhoja tai rikkinäisiä tavaroitaan, odota, että he ovat poissa, ennen kuin käyt läpi leluja. Lapsia voi myös pyytää tarkistamaan lelunsa itse ja antamaan pois ne, joita ei enää tarvita.

26. Suunnittele leluille omat paikat

istockphotos.com/artisteer

Järjestä selkeät paikat jäljelle jääville leluille. Kerro lapsille, että lelut, jotka eivät ole paikoillaan, lähtevät pois väliaikaisesti tai jopa pysyvästi. Kun lapset ymmärtävät sinun olevan tosissaan, he siivoavat jälkensä useammin.

27. Käy pelit läpi

istockphotos.com/Diane Macdonald

Tarkista videopelit ja lautapelit. Myy tai lahjoita ne, joita et tarvitse, ja laita jäljelle jäävät järjestykseen.

28. Tarkista siivousvälineet

istockphotos.com/Jevtic

Siivousvälineet ja -aineet ajautuvat monesti epäjärjestykseen. Hävitä tyhjät pullot. Harkitse halutessasi siivousaineiden korvaamista luonnollisemmilla vaihtoehdoilla, esimerkiksi etikalla, ruokasoodalla ja Marseille-saippualla.

29. Siivoa taas kaksi kaappia

Jos sinulla on keittiön kaappeja vielä käymättä läpi, siivoa ne.

30. Olet valmis!

istockphotos.com/Bastian Weltjen

Nyt kotisi on järjestyksessä. Tästä lähtien on paljon helpompaa pitää paikat siistinä.

Jos olet tyhjentänyt kotisi turhasta tavarasta, kerro meille onnistuneesta lopputuloksesta. Näytä artikkeli ystävillesi ja perheellesi ja haasta heidätkin järjestämään kotinsa.