'Hyvää yötä, rakkaani': näin kuuluivat Robin Williamsin viimeiset sanat vaimolleen ennen kuolemaa

Tam 23, 2020 by apost team

Onnen kyynelistä tuli pian surun kyyneleitä Amerikan mennettäessä yhden kaikkien aikojen mahtavimmista koomikoista ja näyttelijöistä. Kun Robin Williams teki itsemurhan v. 2014, monet ihmiset, mukaan lukien Williamsin vaimo, syyttivät tapahtuneesta masennusta. Ajan myötä olemme kuitenkin saaneet tietoomme teon taustalla olleen muutakin.

Susan Schneider Williams julkaisi alunperin lausunnon, jossa toivoi ihmisten muistavan Robin Williamsin naurusta ja ilosta kuoleman sijaan. Tänä päivänä nainen keskittyy levittämään tietoisuutta aviomiehensä kuoleman takana vellovista syistä.

Susan antoi ensimmäisen haastattelun aviomiehensä kuoleman jälkeen lokakuussa v. 2015. ABC:n haastattelussa nainen valotti todellisia syitä Robin Williamsin kuolemalle ja jakoi muistoja pariskunnan viimeisistä hetkistä.

apost.com

For Illustration Purposes Only (With Models) - istockphoto.com/baona

Olosuhteet ylittivät lopulta masennuksen. Kukaan, mukaan lukien Williams itse, ei tiennyt aivojensa neurologisista ongelmista.

Vuonna 2016 Susan kirjoitti erityisen julkaisun, joka kantoi nimeä The Terrorist Inside My Husband’s Brain. Nainen toivoi kirjoituksen tekevän muutoksen aivosairauksien maailmassa. On kulunut viisi vuotta Williamsin kuolemasta, ja Susan on tarjonnut runsaasti tietoa siitä, mikä lopulta johti aviomiehen kuolemaan.

Williams oli kamppaillut erilaisten oireiden kanssa jo vuoden ennen kuolemaansa. Oireet, kuten virtsaamisvaikeudet, stressi, närästys, vatsakipu, unettomuus ja vasemmanpuoleisen käden vapina, vaihtelivat intensiivisyydeltään. Nämä oireet yhdessä pelkotilojen, harhaluulojen ja ahdistuksen kanssa saivat miehen pohtimaan, oliko hän luulotautinen.

Oireita seurasi testejä toisensa perään. Hoidoksi tarjottiin psykoterapiaa ja antipsykoottista lääkitystä, mutta neurologiset oireet sen kuin pahenivat, kertoo Susan artikkelissaan Neurology -lehdessä.

For Illustration Purposes Only (With Models) - istockphoto.com/Pornpak Khunatorn

Night at the Museum 3 -elokuvan kuvauksissa Williamsilla oli ongelmia ahdistuksen hallinnan kanssa. Susan kertoi, kuinka Williams ei yksinkertaisesti kyennyt uskomaan vaimoaan tämän rauhoitellessa häntä. Vastaavaa ei koskaan ollut tapahtunut parin avioliiton aikana. Nainen kuvaileekin avioliittoa "parhaaksi rakkaudeksi, josta hän koskaan on unelmoinut."

Naisen mukaan Williams toivoi 'aivojen käynnistyvän uudelleen.' Hän tiesi menettävänsä mielensä. Ja oli täysin vaimaton pysäyttääkseen asian.

Lääkärit suorittivat kaikki mahdolliset testit, mutta mitään ei löytynyt. Vain kortisolitasoissa havaittiin poikkeavuutta. Noin kolme kuukautta ennen kuolemaa Williamsille todettiin lopulta Parkinsonin tauti. Kuten Susan myöhemmin sai tietää, diagnoosi oli vain jäävuoren huippu, artikkelissa kerrotaan.

Robin omistautui kolmen kuukauden Parkinsonin taudin hoitoihin, jotka kattoivat erilaisia terapioita ja asiantuntijoiden laatimia harjoitusohjelmia. Oireet eivät kuitenkaan lievittyneet.

Susan kuvaili Williamsin olleen yhdessä hetkessä mainio oma itsensä, mutta toisessa muuttuneen jo jäätyneeksi hämmennykseksi eilisestä. Perustelu- ja toimintakyky laskivat tasaisesti. Hän oli väsynyt, ja aviomies ja vaimo tuntuivat hukkuvan oireisiin.

Robin Williams (2006), (Peter Kramer/Getty Images Entertainment via Getty Images)

Williamsin kuolemaa edeltäneenä viikonloppuna Susan oli toiveikas. Pari nautti kauniista lauantaipäivästä. Sunnuntai-ilta päättyi miehen viimeisiin sanoihin "Hyvää yötä, rakkaani," Susanin artikkelissa kerrotaan.

Kolme kuukautta myöhemmin Susan sai lukea ruumiinavausraportista miksi. Williams oli kärsinyt kaikista Lewyn kappale -taudin 40+ oireesta. Sairaus on toiseksi yleisin dementian aiheuttaja Alzheimerin taudin jälkeen. Williamsin taudin vaikeusaste todettiin äärimmäisen hankalaksi.

For Illustration Purposes Only (With Models) - istockphoto.com/SIphotography

Vaikka Susan ajattelee Williamsin lääkäreiden olleen lähellä LBD diagnoosia, hän pohtii, miten diagnoosi olisi muuttanut Williamsin elämää. Kenties miehellä olisi silti ollut vain kolme kuukautta elinaikaa, ja tuo aika olisi vietetty valvonnan alaisena. Olisiko diagnoosi tehnyt sietämättömästä kohtalosta vieläkin sietämättömän?

Susan keskittyy oppimaan kaiken Lewyn kappale -taudista. Se on matka, joka on vienyt hänet leskestä asiantuntijaksi ja lopulta avannut paikan American Brain Foundation -järjestön hallituksessa. Nainen toivoo, että tarinansa myötä aivosairauksia alettaisiin hoitaa paremmin ja mahdollisia parannuskeinoja alettaisiin paikantamaan.

Oletko sinä kuullut Lewyn kappale -taudista? Kerro meille tarinasi ja ajatuksesi kommenttikentässä, äläkä unohda jakaa tarinaa eteenpäin levittääksesi Susanin sanaa!