Hevonen kohtaa vanhan ystävän uudelleen neljän vuoden jälkeen, ja omistajalla on vaikeuksia peitellä reaktiotaan

Syy 23, 2019 by apost team

Jos luulet, että vain ihmiset kykenevät luomaan pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, olet väärässä. Myös hevoset pystyvät samaan! Hevoskouluttaja Sue Blagburn häkeltyi ostaessaan takaisin hevosen, jonka oli myynyt neljä vuotta aiemmin. Nainen yllättyi, kun muut hevoset tunnistivat vanhan toverinsa.

Sue kasvatti kolme hevosta ja katseli heidän kasvuaan Mustons Fieldillä, Englannissa. Hevosten nimet olivat William, Arthur ja Harry.

Elämällä on kuitenkin tapana yllättää, ja Sue päätti lopulta suuntautua eri alalle. Nainen joutui myymään yhden hevosista, Arthurin. Sue jäi Williamin ja Harryn kanssa kolmistaan. Hän matkusti ympäri Englantia hevosten kanssa sillä aikaa, kun Arthurista tuli toisaalla kilpahevonen.

apost.com

Suen liiketoiminta alkoi kuitenkin saada tulta alleen, ja nainen alkoi lisätä kokoelmaansa poneja. Lisäyksistä huolimatta jotakin tuntui vielä puuttuvan. Matkustaessaan liikeasioissa nainen sattui Länsi-Sussexiin samaan aikaan Arthurin ja omistajien kanssa.

Nainen päätti tarttua mahdollisuuteen ja ostaa pitkäaikaisen hevosensa takaisin.

Sue ei osannut odottaa, mitä tulevan piti viedessään Arthurin tapaamaan vanhoja tovereitaan. Näky oli kerrassaan sydäntälämmittävä.

William ja Harry tunnistivat välittömästi Arthurin ja riensivät tervehtimään tätä. Eläimet työnsivät päänsä yhteen osoittaakseen kiintymystä.

Pian eläimet jo juoksentelivat yhdessä täydellisessä harmoniassa. Aivan kuin he eivät koskaan olisi lähteneet toistensa luonta. Juhlat eivät suinkaan päättyneet tähän. William, Harry ja Arthur juhlistivat jälleennäkemistään myös kieriskelemällä maassa.

Hevoset olivat kuin pieniä koiranpentuja. Käytös oli kieltämättä poikkeuksellista suurelta eläimeltä. Sitä se rakkaus teettää!

Sue johtaa hyväntekeväisyyskampanjaa nimeltä Adventures with Horses kolmen päähevosensa kanssa. Hevosia käytetään terapeuttiseen työhön.

Sue auttaa ihmisiä, jotka kärsivät stressiin ja ahdistuneisuuteen liittyvistä ongelmista, ja tarjoaa ratkaisuksi rauhoittavia ratsastushetkiä. Organisaatio keskittyy lähinnä yhteiskuntamme heikko-osaisimpien auttamiseen.

Kerro meille, mitä sinä ajattelet tariansta! Eikö olekin mahtavaa, että hevoset kykenevät muistamaan toisensa vielä vuosienkin jälkeen? Älä unohda jakaa artikkelia ystäville ja perheelle!