Entiset sirkuselefantit erotettiin toisistaan 22 vuoden ajaksi - nyt kamerat ovat nauhoittaneet kyynelten täyteisen jälleennäkemisen

Huh 17, 2019 by apost team

Vaikka eläinten ja ihmisten välillä on eroja, meillä on myös paljon samaa karvaisten ystäviemme kanssa. Yksi asia on ainakin varmaa - sekä ihmiset että eläimet kykenevät tuntemaan surua ja iloa. Ajoittain eläinten maailmassa sattuu tapahtumia, jotka osoittavat kuinka kaltaisiamme eläimet todellisuudessa ovat.

Yksi tällainen tapahtuma nähtiin v. 2000, kun PBS julkaisi maailmanlaajuista huomiotakin keränneen tarinan.

Kaksi elefanttia, jotka aikaisemmassa elämässään olivat olleet osa sirkusta ja joutuneet eroon toisistaan, kohtasivat toisensa uudelleen 22 vuoden jälkeen. Tämä kohtaaminen sulattaa sydämen kuin sydämen!

apost.com

Videotallenne kuvattiin eläinten turvakodissa Tenneseessa. Jennyn ja Shirleyn kohtaaminen on melkoista katsottavaa - on uskomatonta kuinka eläimet yhä tunnistavat toisensa, vaikka viime tapaamisesta on ehtinyt kulua kaksi vuosikymmentä.

Tunteikas jälleennäkeminen muistuttaa meitä siitä, että eläimet kykenevät tuntemaan aivan samoja tunteita kuin ihmisetkin.

Hoitajat liikuttuivat todistaessaan kaksikon kohtaamista ja katselivat toiveikkaina eläinten tuijottelua porttien läpi.

Hetkeä myöhemmin oli selvää, että kaksikko todella tunnisti toisensa. Videon seuraava osa saa taatusti kyyneliin.

Elefantit käärivät kärsänsä toistensa ympärille. Ele tunnetaan elefanttien maailmassa hellyyden osoituksena. Onneksemme, Jennyn ja Shirleyn jälleennäkeminen on nyt kaikkien nähtävillä internetissä. Ota hetki aikaa ja todista itse kahden elefantin tunteita herättävä kohtaaminen!

Yllätyitkö elefanttien osoittamista tunteista? Saiko video jälleennäkemisestä sinut liikuttumaan? Lähetä video perheellesi ja ystävillesi. He tulevat taatusti nauttimaan Jennyn ja Shirleyn kohtaamisesta.