Clint Eastwoodin kahdeksan lasta poseeraavat yhdessä - mukaan lukien tytär, jonka olemassa olosta hän ei tiennyt

Jou 30, 2020 by apost team

Clint Eastwood on Hollywood-näyttelijänä veteraani, joka on kohdannut seitsemän vuosikymmentä kestäneellä urallaan useampia huippuja. Ammattimaisen ansioluettelon lisäksi Eastwood on nauttinut myös rikkaasta yksityiselämästä kahden avioliiton, useiden romanttisten suhteiden ja kahdeksan lapsen siivittämänä. Kyllä vain - pääroolien mies on kahdeksan lapsen isä, joista yhden olemassa olosta hän ei edes tiennyt.

Clint Eastwood (2018), (Kevin Winter/Getty Images)

San Franciscossa, Kaliforniassa 31. toukokuuta 1930 syntyneen Clint Eastwoodin perhe kasvoi rikkaalla alueella talossa, jonka pihaa koristi uima-allas. Kummallakin vanhemmalla oli oma autonsa ja perhe kuului countryklubeille. Clintin isä työskenteli valmistusjohtajana Georgia-Pacificilla, kun taas äiti toimistotyöntekijän roolissa IBM:lla. Huolimatta etuoikeutetusta kasvualustasta Eastwood joutui nuoruusvuosina ongelmiin ja on epäselvää, valmistuiko mies koskaan lukiosta.

Nuorena miehenä hän työskenteli oudoissa työpaikoissa, kuten hengenpelastajana, ruokakaupan kassahenkilönä, metsätulipalojen sammuttajana, caddiena ja postinkantajana. Yrityksistä huolimatta tie Seattelen yliopistoon ei auennut vuonna 1951, ja mies päätyikin lopulta Yhdysvaltojen armeijaan keskellä Korean sotaa. Mies ei koskaan palvellut ulkomailla, vaikka entinen kumppani, Sondra Locke, kerran totesikin:

"Hän viittasi usein Korean sotaan, jotta kaikki ajattelisivat hänen olleen taitelussa ja toimineen jonkinlaisena sankarina. Oikeasti hän oli hengenpelastaja Fort Ordissa, Pohjois-Kaliforniassa koko sotilasaikansa."

apost.com

Clint Eastwood and daughter Francesca Eastwood (2018), (Axelle/Bauer-Griffin/FilmMagic/Getty Images)

Muuten Fort Ordissa vietetty aika johti uraan Hollywoodissa. Vaikka tarina siitä, kuinka mies kiinnitti elokuvalan merkittävien ihmisten huomion on kiistanalainen, Eastwood päätyi lopulta koe-esiintymisprosessiin, ja vaikka merkittävä tuottaja Arthur Lubin vaikuttui miehen ulkokuoresta, hän ei hyväksynyt Eastwoodin toimintamalleja. Kaikesta huolimatta Eastwood kirjoitti näyttelijäsopimuksen vuonna 1954, joka sisälsi ehdon draamatunneille osallistumisesta.

Monien koe-esiintymisten jälkeen onni ei potkaissut, kunnes Eastwood nappasi suuren roolin ensimmäisestä elokuvastaan Revenge of the Creature. Lukuisat pienemmät roolit seurasivat perässä, mutta sopimus päättyi lopulta, eikä uusintaa herunut. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt orastavaa näyttelijää, joka jatkoi pienemmissä rooleissa, kunnes onnistui nappaamaan läpimurtoroolin vuonna 1958 Rowdy Yatesin roolissa länkkärisarjassa Rawhide. Sarjaa näytettiin viiden vuoden ajan ennen lopetusta, mutta Eastwoodin työ Rawhide -sarjassa johti elokuvaan, joka lopulta potkaisi miehen maailmankartalle. Kun kanssanäyttelijä Eric Fleming kieltäytyi tähdittämästä ulkomailla tehtyä länkkärielokuvaa, Eastwoodia tarjottiin rooliin.

Tämä elokuva oli mikäs muukaan kuin A Fistful of Dollars, jonka ohjaajana toimi verrattain tuntematon nimi, Sergio Leone. Elokuva inspiroi suuresti Spaghetti Western-genreä ja johti Eastwoodin työskentelyyn kahdessa muussakin Leonen ohjaamassa elokuvassa (trilogia)— For A Few Dollars More ja The Good, the Bad, and the Ugly.

Dina Eastwood, daughter Morgan Eastwood, Frances Fisher and daughter Francesca Fisher-Eastwood (2003), (J. Merritt/FilmMagic/Getty Images)

Loppu onkin historiaa. Eastwoodin työnjälki spaghetti western -genressä mahdollisti miehelle kansainvälisen tähteyden ja johti lopulta työskentelyyn Dirty Harry -elokuvissa 70- ja 80-luvulla. Valloitettuaan maailman näyttelijänä mies siirtyi ohjauksen pariin 1990-luvulla ja on nauttinut mainiota kriittistä ja kaupallista menestystä elokuvien, kuten Million Dollar Baby, Mystic River ja Letters From Iwo Jima kanssa. Mies on palkittu monenlaisilla kunnianosoituksilla pitkähkön uransa aikana, mukaan lukien Academy Award -palkinnoilla, Golden Globe Award -palkinnoilla ja Venice Film Festivalin Golden Lion -palkinnolla kategoriassa 'Lifetime Achievement' lukuisten muiden elokuvapalkintojen ohessa. Mies on jopa palkittu Ranskan korkeimmalla siviilikäskyllä - Commander of the Ordre des Arts et des Lettres - ja Legion of Honour -mitallilla.

Mutta elämäntäyteisen uran ohessa Eastwood on nauttinut varsin värikkäästä henkilökohtaisesta elämästä. Eastwoodin kahdeksan lasta —jotka syntyivät vuosina 1964-1996—ovat saaneet alkunsa miehen eri ihmissuhteissa. Joulukuussa 2018 Eastwood, kaikki kahdeksan lasta, ex-vaimo Maggie Johnson ja tämän hetkinen tyttöystävä Christina Sandera osallistuivat Clint Eastwoodin elokuvan The Mule ensi-iltaan yhdessä—siinäpä vasta suuri perhe! Tutustutaanpa perheeseen hieman paremmin.

Kimber Eastwood

Kimber Eastwood (2015), (Michael Tullberg/Getty Images)

Maggie Johnson oli Clint Eastwoodin ensimmäinen vaimo. Pari tapasi toisensa vuonna 1953. On kuitenkin ollut yleisesti tiedossa, että Eastwood oli aina kiinnostunut muista naisista Johnsonin kanssa solmitun avioliiton aikana, mukaan lukien stunttinainen Roxanne Tunisista. Johnson synnytti parille tyttären Kimber Eastwoodin vuonna 1964.

Koska molemmat vanhemmat olivat viihdealalla, Kimber Eastwood inspiroitui perheestään ja suuntasi itsekin myöhemmin alalle. Nainen työskentelee tuottajana ja meikkitaiteilijana. Hän on toiminut meikkitaiteilijana jopa elokuvassa The Mule ja meikkiosastan päällikkönä elokuvissa Dog the Bounty Hunter ja Dog and Beth: On the Hunt.

Kyle Eastwood

Kyle Eastwood (2018), (Pascal Le Segretain/Getty Images)

Huolimatta kahdesta avioliiton ulkopuolisesta lapsesta, Eastwood yritti edelleen saada asioita toimimaan Maggie Johnsonin kanssa. Pariskunta sai pojan nimeltä Kyle Eastwood vuonna 1968.

Kyle Eastwoodia puraisi niin ikään näyttelijäkärpänen, ja hän esiintyikin isänsä elokuvassa Honkytonk Man, sekä lukuisissa muissa elokuvissa. Lopulta musiikki varasti sydämen ja siinä Kyle onkin uskomattoman lahjakas. Mies on työskennellyt säveltäjänä tai muusikkona useissa elokuvissa, mukaan lukien Mystic River, Million Dollar Baby, Flags of our Fathers, Gran Torino ja muut.

Alison Eastwood

Alison Eastwood (2019), (Michael Tran/Getty Images)

Kylen jälkeen Clint Eastwood ja Maggie Johnson saivat toisenkin lapsen, tyttären nimeltä Alison Eastwood, joka syntyi vuonna 1972. Lopulta parin avioliitto hajosi vuonna 1984, kun Johnson täytti avioeropaperit Easwoodin merkittävän syrjähypyn jälkeen Sondra Locken kanssa. Independent.ie väittää tapahtuman olleen vimeinen niitti, joka katkaisi Johnsonin kamelin selän.

Ehkä odotetustikin, myös Alison Eastwood seurasi kuuluisan isänsä ja sisaruksensa jalanjäljissä viihdealalle. Alison työskentelee lähinnä näyttelijänä ja ohjaajana, ja on työskennellyt muun muassa elokuvassa The Mule. Ohjaajana hän on työskennellyt elokuvissa Rails & Ties, Battlecreek sekä sarjassa Boned. Alisonilla riittää intohimoa myös eläimiää kohtaan, ja nainen onkin perustanut Eastwood Ranch Foundation -organisaation vuonna 2012 pelastaakseen rescuelemmikkejä korkean riskin eläinkodeista. Tavoittena on tarjota eläimille hoitoa niin kauan, kunnes pysyvä koti löytyy.

Scott Eastwood

Scott Eastwood (2019), (Steve Granitz/WireImage/Getty Images)

Maggie Johnsonin kanssa solmitun avioliiton jälkeen, Clint Eastwood dettaili lentoemäntä Jacelyn Reevesia. Suhteesta syntyi kaksi lasta, joista ensimmäinen Scott Eastwood syntyi vuonna 1986. Scott onkin isänsä kuuluisin lapsi ja muistuttaa ulkoisesti pitkälti häntä.

Scott Eastwood on tähdittänyt erilaisissa rooleissa elokuvissa, kuten Suicide Squad, Pacific Rim: Uprising, ja The Longest Ride. Mies esiintyi jopa Taylor Swiftin musiikkivideolla Wildest Dreams ja isännöi omaa podcastiaan, joka kantaa nimeä Live Life Better with Scott Eastwood.

Kathryn Eastwood

Kathryn Eastwood (2018), (Amanda Edwards/Getty Images)

Scottin lisäksi Clint Eastwood ja Jacelyn Reeves saivat tyttären nimeltä Kathryn Eastwood, joka syntyi vuonna 1988. Nainen seurasi niin ikään perheensä jalanjäljissä näyttelijäntyöhön, ja Jacelynia on nähty elokuvissa, kuten Jersey Boys, Virus of the Dead ja muissa elokuvissa. Aikaisemmin syntymänimeään Kathryn Ann Reeves käyttänyt nainen vaihtoi lopulta kuuluisan Eastwoodin sukunimekseen ammattiuraa varten.

Francesca Eastwood

Francesca Fisher-Eastwood (2018), (Kevin Winter/Getty Images)

Ollessaan parisuhteessa näyttelijätär Frances Fisherin kanssa, Clint Eastwood sai toisenkin tyttären nimeltä Francesca Fisher-Eastwood, joka syntyi vuonna 1993. Francesca seurasi näyttelijävanhempien perässä samaiselle alalle, ja ensimmäinen roolisuoritus nähtiin jo taaperoiässä vuonna 1995 elokuvassa The Stars Fell on Henrietta. Hän on myös esiintynyt muutamissa isänsä elokuvissa, kuten True Crime ja Jersey Boys, sekä sarjoissa Fargo ja Twin Peaks. Syyskuussa 2018 Francesca sai lapsen poikaystävänsä ja kanssanäyttelijä Alexander Wraithin kanssa.

Morgan Eastwood

Morgan Eastwood (2018), (Amanda Edwards/Getty Images)

Eastwood avioitui toisen kerran vuonna 1996 uutistoimittaja Dina Ruizin kanssa. Pariskunta kohtasi toisensa, kun Ruiz haastatteli Eastwoodia vuonna 1992. Pari sai yhdessä tyttären, Morgan Eastwoodin, joka on Eastwoodin klaanin nuorimmainen. Eastwoodin historian tuntien avioliitto Ruizin kanssa ei kestänyt. Pari erosi vuonna 2013.

Morgan esiintyi yhdessä äiti Dina Ruizin ja puolisisko Francesca Easwoodin kanssa E! -realityohjelmassa Mrs. Eastwood & Company vuonna 2012. Lisäksi hän on esiintynyt useissa isänsä elokuvissa ollessaan lapsi. Toistaiseksi Morgan Eastwood on valinnut erilaisen urapolun kuin sisaruksensa. Hän valmistui yliopistosta toukokuussa 2018.

Monet Clint Eastwoodin lapsista ovat keskenään vain sisarpuolia, mutta läheisyyttä moinen ei vähennä. Sisarukset julkaisevatkin usein valokuvia yhdessä sosiaalisessa mediassa. Tämä jos mikä todistaa, että vanhemmat ovat opettaneet heille perheen merkityksestä..

Laurie Murray

Clint Eastwood (c) with his daughter Laurie Murray, mother Ruth Wood, and wife Dina Eastwood (2004), (SGranitz/WireImage)

Hypätäänpä hetkeksi aivan alkuun. Eastwood oli parisuhteessa naisen kanssa vuonna 1953, vaikka samaan aikaan toisaalle mies oli kihloissa Maggie Johnsonin kanssa, raportoi Daily Mail. Mies ei kuitenkaan tiennyt, että suhteesta syntyi tytär, Laurie Murray, joka syntyi vuonna 1954. Tyttö adoptoitiin Seattlessa asustavan pariskunnan toimesta, kunnes vuosikymmeniä myöhemmin Eastwood sai tietää isyydestä.

Siitä lähtien, kun Murray muodosti yhteyden Eastwoodiin, on nainen on ollut osa miehen elämää. Murray jopa osallistui vuonna 2004 Oscars-gaalaan Eastwoodin kanssa ja hänet kuvattiin käsikädessä miehen äidin Ruth Woodin kanssa punaisella matolla. Nainen osallistui myös elokuvan The Mule ensi-iltaan muun perheen kanssa.

Graylen Eastwood, Stacy Poitras, Alison Eastwood, Scott Eastwood, Christina Sandera, Clint Eastwood, Maggie Johnson, Kyle Eastwood and Cynthia Ramirez (2018), (Kevin Winter/Getty Images)

Tiesitkö, että Clint Eastwoodilla on suuri perhe? Mitä ajattelet perheen välisistä siteistä? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä ja jaa artikkelia eteenpäin ystäville ja perheenjäsenille!

Rullaahan alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)