Autistinen poika lauloi Michael Jacksonin klassikkokappaleen, mutta tuomareiden reaktio sai pojan kyyneleihin

Elo 10, 2020 by apost team

Televisioiduissa talentohjelmissa nähdään monenlaisia numeroita. Osa numeroista jättää yleisön ja televisiokatselijat hämmennyksen valtaan. Näin tapahtui 10-vuotiaalle Iso-Britannian Essexista kotoisin olevalle Calum Courtneylle. Calumilla on autismi ja pojalla on vaikeuksia ystävien hankkimisessa ja yhteydenluonnissa. Musiikki on tarjonnut nuorelle Calumille erityisen yhteyden yleisöön. Britain's Got Talent -ohjelmassa Calumilla oli mahdollisuus astella tuomariston eteen, ja esiintyä sydämensä kyllyydestä.

Musiikin superlahjakkuus

Calumin äiti kertoi ihmisille, ettei autismi ole ollut pojalle helppoa. Nainen jatkoi todeten uskovansa Calumille siunautuneen todellinen musiikkillinen lahja, raportoi The Sun. Äiti totesi asian olevan selvä, jos ihmiset vain näkisivät Calumin koe-esiintymisen. Vaikuttaa siltä, ettei poika pelkää suurempiakaan yleisöjä. Yleisöä voisi olla kaikkea 1-100 ihmisen väliltä, eikä pojan ilme värähtäisikään. Hän rakastaa laulamista.

apost.com

Julkiset esiintymiset

Julkiset esiintymiset eivät ole Calumille uusi juttu. Internetistä löytyy muun muassa materiaalia, jossa poika nähdään laulamassa paikallisessa ASDA -kaupassa. Video levisi nopeasti viraaliksi yli kahdella miljoonalla YouTube -katselulla. Lämmin ja selkeä ääni toi Calumille tunnustusta paikallisissa uutisissa. Calumin äiti kertoo, kuinka erityistä Calumin äänen kuuleminen on. Naisen mukaan Calum laulaa jatkuvasti kotona, The Sun jatkaa. Julkisesti laulaminen ei tuota pojalle ongelmia. Päinvastoin - vaikuttaa siltä, kuin poika syttyisi entisestään mitä enemmän ihmisiä istuu yleisössä.

Tuomarit

Kun poika asteli lavalle, tuomarit kysyivät häneltä, oliko hän hermostunut. Pieni poika vaikutti ujolta ja vastasi kieltävästi pehmeällä ja suloisella äänellä. Tuomarit eivät kuitenkaan olleet vakuuttuneita. Kun nuori poika alkoi laulaa, tuomarit olivat varmoja pojan hermostuneisuudesta. Calum tarjoili yleisölle vaikuttavan, ikonisen esityksen Jackson 5 -yhtyeen 'Who's Loving You' kappaleesta.

Kauden suosikki

Monet ihmiset ovat kommentoineen pojan ääntä enkelimäiseksi. Yleisö tuntui olevan havainnosta samaa mieltä. Pojan ääni on kaunis ja nuotteihin osuttiin mestarillisin elkein. Yleisössä istui monia Calumin ystäviä ja perheenjäseniä. Kun Calum alkoi laulaa, läheiset liikuttuivat suuresti.

Hurmiolliset suosionosoitukset

Esityksen tultua päätökseensä, Calum vastaanotti äänekkäät ja energiset aplodit. Tuomaristossa noustiin seisomaan. Simon Cowell nosti kaksi peukkua ilmaan. Tuomari David Williams kertoi kappaleen olleen suuri pienelle pojalle, mutta totesi pojan selvinneen tehtävästä mainiosti.

Samassa hetkessä nuori poika liikuttui suuresti ja alkoi itkeä. Pikkuveli asteli pian lavalle ja halasi Calumia. Paikallaolijat ihastelivat hetkeä. Tuomari Amanda Holden toivoi Calumin itkeneen onnesta. Sitten hän kertoi pojalle yleisön reaktion olleen yksi suurimmista.

Erityistuomari Simon Cowell odotti niin ikään malttamattomana kommenttien antoa. Hän kehui Calumin sielukkuutta ja autenttista ääntä. Cowell myös laittoi merkille Calumin mainion äänensävyn, sekä mainion kyvyn hallita omaa ääntä. Calumin esitys keräsi runsaasti kehuja, ja Cowell nautti näkemästään suuresti.

Inspiroiva tarina autistisesta pojasta ja esiintymisestä kansallisen yleisön edessä piristää päivää. Jaa inspiraatiota eteenpäin!

Please scroll below for more stories :-)