Autistinen poika lauloi Michael Jacksonin klassikkokappaleen, mutta kuultuaan tuomareiden kommentit murtui kyyneleihin

Tam 12, 2021 by apost team

Televisioituja kykykilpailuja riittää pilvin pimein. Osa kilpailuista saa live-yleisön ja televisiokatsojat haukkomaan henkeään. Näin tapahtui myös 10-vuotiaan Calum Courtneyn kohdalla, joka on kotoisin Iso-Britannian Essexista. Calum on nuori autistinen poika, joka on kohdannut vaikeuksia ystävyyssuhteiden ja yhteyden muodostuksen kanssa. Pojan laulama musiikki on kuitenkin tarjonnut erityisen mahdollisuuden yhteyteen yleisön kanssa. Upea esitys nähtiin Britain's Got Talent -ohjelmassa vuonna 2018. Tuolloin Calumilla oli mahdollisuus todistaa ohjelman tuomaristolle ja yleisölle lahjakkuutensa.

Rullaa artikkelin loppuun nähdäksesi koko videon :-)

Autismi vaikuttaa 54 miljoonan lapsen elämään Yhdysvalloissa, raportoi CDC. Autismi kattaa kirjollisen ominaisuuksia, jotka ovat nähtävissä jo varhain lapsuudessa, raportoi Autism Speaks. Autistiset ihmiset saattavat kohdata ongelmia toistuvien käytösmallien, sosiaalisten taitojen, puheen tai nonverbaalisen kommunikoinnin kanssa. Koska autismi on kirjo, pitää se sisällään monenlaisia ihmisiä. Osa ihmisistä tarvitsee laaja-alaisempaa tukea läpi elämän, mutta toiset pärjäävät minimaalisella tuella ja kykenevät elämään itsenäistä elämää. Jokaisella on omanlaisensa haasteet ja vahvuudet.

Yksi suurimmista haasteista lienee tapa, jolla yhteiskunta kohtelee autistisia ihmisiä. Sosiaalisessa käytöksessä havaittujen ongelmien tähden autistiset lapset joutuvat usein vaikeuksiin koulussa ja kotona. Muiden haasteiden lisäksi ongelmia aiheuttavat myös muutokset, toistuva ahdistuneisuus ja välttämiskäyttäytyminen.

Calum Courtney on poika, joka on kamppaillut elämässään autismin kanssa. Vaikka hänellä on autismin lievempi muoto, Calumin äiti Tupney Courtney kertoi, ettei autismi ole ollut pojalle helppo asia. Hän kertoi The Sun -lehdelle vuonna 2018, "Calumilla on korkean toimintakyvyn autismi. Calumille tämä tarkoittaa sumuisia sosiaalisia rajoja, ongelmia koulun ja ystävyyssuhteiden kanssa, mutta myös pelottomuutta ja rohkeutta kajauttaa laulu sydämensä kyllyydestä." Hän jatkoi kertoen: "Kutsumme poikamme autismia supervoimaksi. Se saattaa viedä asioita pois muilta elämän osa-alueilta, mutta myös tarjoaa supervoimia musiikin saralla."

apost.com

Julkiset esiintymiset

Yleisön edessä esiintyminen ei ole Calumille uusi juttu.Calumista on kuvattu video, jossa poika laulaa paikallisessa ASDA-kaupassa. Video nousi nopeasti viraaliksi yli kahdella miljoonalla katselulla YouTubessa. Pojan lämmin ja selkä ääni toi Calumille tunnustusta aina paikallisissa brittiläisissä lehdissä asti. Lisäksi poika on esiintynyt videolla Emeli Sandén ja JP Cooperin kanssa National Autistic Society -organisaation NSPCC Winter Charity Ball -tapahtumassa, raportoi The Sun.

Calumin äiti kertoi, kuinka erityiseltä tuntuu kuulla Calumin laulua. Naisen mukaan, "Hän laulaa jatkuvasti kotona, eikä pelkää esiintyä julkisilla paikoilla. Mitä enemmän ihmisiä, sitä paremmin Calum esiintyy." Tämä on melko mahtava homma 10-vuotiaalle. Suurin osa samanikäisistä lapsista ei mielellään laula tai esiinny julkisesti. Mutta Calum rakastaa tulla kuulluksi. Eikä ihme - Calumilla jos kellä riittää lahjakkuutta. "Hän rakastaa laulun tuomaa tunnetta ja kuuntelee mielellään omaa ääntään," Tupney Courtney lisäsi.

Tuomarit

Keskustellessaan The Independent -lehdelle vuonna 2017, Tupney Courtney kertoi Calumista seuraavaa: "Hänellä ei ole hermoja. Jos paikalla on yleisöä - olipa kyse sitten yhdestä tai sadasta ihmisestä - hän yksinkertaisesti rakastaa laulaa." Kylmähermoisuudesta oli selvästi apua Britain's Got Talent -ohjelman koe-esiintymisissä vuonna 2018. Itse asiassa Calum vaikuttaa saaneen musiikin lahjan tai kuten pojan äiti asian ilmaisi, "Hän opetteli soittamaan rumpuja 18 kuukauden ikäisenä ja oli mahtava musiikin kanssa. Se lienee hänen veressään." Molemmat Calumin äidinpuoleiset isovanhemmat ovat esiintyneet West End -näyttämöllä, ja Tupney Courtney uskookin Calumin seuraavan heidän jalanjäljissään.

Kun Calum asteli lavalle, tuomarit kysyivät häneltä oliko poika hermostunut. Kieltävä vastaus kuului suloisella ja pehmeällä äänellä. Calum vaikutti ujolta ja tuomaristossa ei vakuututtu ulosannista. Mutta samaisella minuutilla, kun nuori poika alkoi laulaa, paikallaolijat uskoivat, ettei kyse ollut hermostuneisuudesta. Calum tarjosi yleisölleen vaikuttavan, ikonisen esityksen Jackson 5 -yhtyeen kappaleesta Who's Loving You.

Monet ihmiset ovatkin kommentoineet Calumilla olevan enkelin ääni. Yleisö tuntui olevan väittämästä samaa mieltä. Calumin ääni on kerrassaan kaunis, eikä yksikään nuotti mennyt sivu suun. Tukena nuorella pojalla oli ystävät ja perhe. Calumin alkaessa laulaa läheiset liikuttuivat hetkestä suuresti.

Kauden suosikki

Kun Calum lopetti laulamisen, palkitsi yleisö hänet äänekkäillä ja energisillä aplodeilla. Myös tuomaristossa ihastuttiin ikihyviksi ja tuomarit nousivatkin hurraamaan seisoen.Simon Cowellilta irtosi helposti kaksi peukkua. Tuomari David Williams totesi Calumin laulaneen suuren kappaleen pieneksi pojaksi ja lisäsi pojan vielä tehneen mahtavaa työtä. Calumin tulisi olla itsestään ylpeä!

Tuolloin pieni poika murtui kyyneleihin tunteikkaassa hetkessä. Samaan aikaan pikkuveli asteli lavalle ja halasi Calumia. Paikallaolijat pitivät hetkeä kauniina; niin yleisössä kuin YouTube-kanavan katselijoidenkin joukossa. Tuomari Amanda Holden toivoi Calumin kyynelten kumpuavan onnesta ja totesi: "Tämä oli yksi suurimmista reaktioista, jonka koskaan olen kokenut. Se oli fantastista."

Jälkeenpäin myös Simon Cowell rohkaistui jakamaan ajatuksiaan. Hän totesi Calumin äänessä kuuluvan sielukkuus ja autenttisuus. Miehen mielestä pojalla on mainio äänensävy, mutta myös vahva kyky pysyä "kappaleen päällä". Sanat rohkaisivat poikaa suuresti ja hän vaikuttikin kyynelehtivän puhtaasta ilosta.

Suosionosoitukset seisoen

Keskustellessaan LADBible -sivustolle vuonna 2018, Tupney Courtney kertoi pojan Britain's Got Talent -ohjelmassa nähdystä esityksestä seuraavaa: "Olen ollut hämmentynyt siitä, kuinka mukavia ihmiset ovat olleet ja kuinka monia poikani on inspiroinut. Calum ei pelkää huomiota. Niin kauan kun hän on onnellinen, me olemme onnellisia."

Nainen kertoi myös: "Koska Calumilla on autismi, hän saa rutkasti positiivisuutta laulamisesta. Siinä missä hän kamppailee sosiaalisissa tilanteissa ja koulussa, laulaminen tekee hänet onnelliseksi."

On kerrassaan mahtavaa nähdä, kuinka Calum käyttää lahjojaan. Independent kysyi vuonna 2017 Tupney Courtneylta Calumin mahdollisista urahaaveista. Nainen vastasi: "Ainoa tapa, jolla saamme tietää varmasti, on Calumin oma halua suunnata alalle. Moinen ei tule olemaan helppoa. Hän luulee voivansa hankkia kartanon... hän suhtautuu jokseenkin pakkomielteisesti Minecraftissa rakentamiseen." Toivomme pojalle kaikkea hyvää tulevaisuudessa! Toivottavasti hän päättää jatkaa musiikin tekoa!

Tämä inspiroiva tarina autistisesta pojasta kertoo vahvaa sanomaa laulun voimasta. Jaa video eteenpäin, jotta muutkin pääsevät nauttimaan Calumin esityksestä. Inspiroiva tarina kuuluu ystäville ja perheenjäsenille!

Rullaa alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)