Äiti valittaa jatkuvasta päänsärystä kuukausia, kunnes lääkärit löytävät aivoista lapamadon munia

Mar 09, 2019 by apost team

Juuri kun luulit kuulleesi kaiken, Yadira Rostron shokeeraava tarina astuu mukaan kuvioihin.

Tämä sairaskertomus saa ihmiset pyörittelemään päitään ja pitelemään vatsoistaan.

Kolmekymppinen äiti oli kärsinyt pääkivusta yhdeksän kuukautta. Päänsäryt olivat ehtineet aiheuttaa näkövamman sekä joukon muita oireita. Rostrolla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä päänsäryt aiheutti. Lopulta nainen turhautui lääkäreiden kyvyttömyyteen diagnosoida ongelman ydintä.

apost.com

Jopa lääkärin määräämät CT-kuvaukset eivät löytäneet naisen päästä ongelmaa. Rostro arveli kärsivänsä aivokasvaimesta, mutta arvaus meni pahasti pieleen. Kun lääkärit vihdoin ymmärsivät ongelman, texasilainen äiti oli diagnoosista järkyttynyt.

Rostro sai kuulla aivoissaan olevan pussillinen toukkia. Kahdeksan lapamadon munaa olivat todennäköisesti oleskelleet naisen aivoissa kahden vuoden ajan. Aivoihin oli hiljalleen kertynyt nestettä munien jatkaessa kehittymistä, mikä johti äärimmäiseen pääkipuun. Ilmeisesti pienten munien sisällä kasvoi lapamatoja.

Tämä tarina on kerrassaan uskomaton. Ja mainio muistutus ruokaturvallisuudesta. Jos haluat varoittaa ystäviäsi ja perhettäsi, jaa naisen tarinaa eteenpäin.

Our content is created to the best of our knowledge, yet it is of general nature and cannot in any way substitute an individual consultation by your doctor. Your health is important to us!