90-vuotias leski on saamassa $2000 sakot, kunnes tuntemattomat ihmiset päättävät auttaa naista

Huh 10, 2019 by apost team

Vanhuksilla on erityinen rooli yhteiskunnassamme: he tarjoavat rutkasti viisautta ja elämänkokemusta. Yhteiskunnan nuoremmat jäsenet voivatkin oppia paljon kasvaessaan yhteisössä, jossa vanhusten neuvot ovat läpi kasvuiän läsnä. On meidän vastuullamme varmistaa, että naapurustojen vanhemmat asukkaat kykenevät huolehtimaan itsestään. Tuohan vanhuus kuitenkin mukanaan monenlaisia muutoksia.

Monilla vanhuksilla on tarjottavanaan rutkasti viisautta ja tietoa nuoremmille sukupolville. Kehollinen vahvuus ei kuitenkaan ole enää entisellään. Joskus vanhukset tarvitsevatkin apua enemmän kuntoa vaativien tehtävien kanssa.

apost.com

Agnes oli asunut yksin jo vuosia. Saavutettuaan 90. vuoden iän, avuntarve suureni.

Takapiha alkoi täyttyä roskista ja muista tavaroista, ja perhe alkoi käyttää pihaa kaatopaikkana. Tavarat eivät täyttäneet vain pihaa, mutta myös haisivat kamalalle.

Tilanteen pahentuessa naapurit alkoivat valittaa asiasta kaupungin viranomaisille. Kaupunki kertoi Agnesille, että jos nainen ei siivoaisi pihaansa, hän joutuisi maksamaan $2,500 edestä sakkoja.

Naapureiden valittaessa pihan ulkonäöstä ja hajusta, myös naisen talo alkoi näyttää ikääntymisen merkkejä.

Talo tuntui murentuvan käsiin ja terveellinen elämä ei ollut enää Agnesille mahdollista. Talon katto oli lähtenyt irti, ilmastointi ei toiminut ja talossa vilisi eläimiä.

Agnes halusi siivota pihalleen kertyneen sotkun, mutta naisen fyysinen kunto ei kestänyt tehtävän taakkaa. Jo käveleminen oli naiselle haasteellista. Agnesin mies oli menehtynyt eikä lähistöllä asunut ketään, joka olisi voinut auttaa naista elämässä.

Agnes päätti ottaa yhteyttä Operation Blessingiin. Organisaatio tekee työtä katastrofien, terveydenhuollon, nälänhädän, yhteisön kehityksen ja muiden ihmisten tarpeiden eteen.

Operation Blessing saapui välittömästi paikalle kuultuaan naisen tarinan. He siivosivat takapihan ja korjasivat tontin vajan ja asuntovaunun. Kiitos Operation Blessingin, Agnes sai paljon tarvitsemaansa apua ja säästyi sakoilta. Stressaava tilanne oli vihdoin ohi ja Agnes kykeni taas elämään terveemmin.

Kuinka sinä olisit toiminut stressaavassa tilanteessa? Mitä ajattelet Operation Blessingin kiltteydestä? Me ainakin olemme vakuuttuneita! Kerro meille ajatuksesi kommenteissa ja jaa rakkauden sanaa eteenpäin näyttämällä video ystävillesi ja perheellesi.