Ujo isä epäröi tanssia tyttärensä kanssa, mutta hämmästyttikin yleisöä repeämällä hulvattomiin tanssiliikkeisiin

Syy 02, 2020

Osa ihmisistä on luonnostaan ujoja. Yleisön edessä seisominen voi tuntua hermostuttavalta tai ahdistavalta. Toisille ujous voi olla pelkkä luonteenpiirre. Tämän tietää Mike Hanley, joka työskentelee koomikkona.

Mike Hanley halusi esittää muutaman tempun tyttärensä bat mitzvah-juhlassa vuonna 2012. Isän ja tyttären tanssin jälkeen Mike laittoi ujoutensa syrjään ja hämmästytti yleisöä tanssiliikkeillä!

Isän ja tyttären tanssi

Isän ja tyttären tanssit ovat varsin yleisiä. Tansseihin törmää niin kouluissa, clubeilla, häissä kuin bat mitsva-juhlissakin. Yksi perinteikkään tanssin tyttärensä kanssa jakaneista isistä on Mike Hanley. Hitaamman tanssin tultua päätökseensä tytär pyysi isäänsä liittymään nopeatempoisempaan tanssiin. Kaksikko oli suunnittelut tilanteen hyvissä ajoin tarjotakseen yleisölle makoisat naurut.

apost.com

Ja mitä tilanteesta tuumasi isä?

Mike Hanley painoi päänsä alas ja katseli ympärilleen. Mies tunnettiin ujoudestaan, vaikka todellisuus oli toinen. Koomikkona mies esiintyi säännöllisesti tuntemattomien ihmisten edessä.

Eikä aikaakaan, kun Mike Hanley jo sai yleisön nauramaan liikkeillään. Koreografia oli isän ja tyttären laatima. Ei ihme, että tytär näytti olevan silmin nähden ylpeä isänsä liikkeistä.

Mitä sinä ajattelet?

Oletko sinä koskaan esitellyt temppujasi yleisön edessä? Pidätkö tanssimisesta ihmisten edessä? Oliko oikein, että varasti huomion tyttärensä juhlissa? Kerro meille ajatuksesi alla ja jaa hauskaa videota eteenpäin!