Pomo katseli valvontakameroista, kun koditon nainen poistui työhaastattelusta

Tam 11, 2021

Kaikkihan sen tietävät - juhlinta saattaa lähteä käsistä, kun kukaan ei ole katselemassa. Tanssiminen on yksi hauskimmista tavoista iloita mahtavan tapahtuman päätteeksi. Ei ihme, että monet urheilutiimit päättävät tanssia luovan tanssikoreografian maalin saatuaan. Siinä missä urheilutiimit saattavat olla poikkeus sääntöön, monet meistä eivät joudu tanssimaan miljoonien ihmisten edessä.

On hyvä, ettei aivan jokainen tanssihetkemme päädy julkisuuteen. Jotkut toteavat vitsikkäästi, ettei huoneessa majailevan kärpäsenkään tulisi nähdä voitontanssia. Kayallah Jones piti 'yksityisen' tanssihetken saatuaan työpaikan lokakuussa 2020. Hetki tallentui videolle, joka levisi nopeasti viraaliksi. Videon levittäjänä toimi pomo, joka päätti julkaista huvittavan hetken sosiaalisessa mediassa.

Selaahan artikkelin loppuun nähdäksesi koko videon :-)

Monet meistä ovat käyneet työhaastattelussa, jossa panoksena on ollut erityisen haluttu tai tarvittu työpaikka. Jos sinulla on moisesta kokemusta, tiedät varmasti, kuinka ahdistava tilanne saattaa olla. Jokainen solu sinussa haluaa työn, mutta työnantaja on vakuutettava kokemuksella ja asenteella. Suuntaat haastatteluun toivoen, että työnantaja näkisi potentiaalisi ja palkkaisi sinut tiimiinsä. Joskus työhaastattelu voi jännittää niin, että vaikutukset näkyvät unessa ja ruokahalussa.

Kun Kayallah Jones, videomme nuori nainen, käveli Georgiassa sijaitsevaan The Spot Sports Bar and Grill -ravintolaan, oli hänellä samaiset toiveet mielessä. Valitettavasti myös ahdistus oli tukevasti mukana kuvioissa. Eihän Jones juurikaan erottunut muista hakijoista, jotka niin ikään hakivat unelma paikkaansa. Yllätys oli melkoinen, kun työhaastattelu nostikin naisen yllättäen julkisuuteen.

apost.com

Asiasta raportoi CBS, jonka mukaan Jonesin työnhaku oli vaikeutunut pandemian johdosta. Mutta kaikkien yllätykseksi Jones menestyi työhaastattelussaan mainiosti. Ravintolan pomo, nainen nimeltä Dakara Spence, vaikuttui naisesta niin suuresti, että tarjosi tälle työtä samantien, raportoi ABC News.

Monet meistä eivät odota saavansa työtarjousta haastattelun päätteeksi. Nuoren naisen tunnelmat mahtoivatkin olla eufooriset. Hän eteni työpaikan haaveilusta työpaikan saantiin minuuteissa. ABC News raportoi, ettei pomo ollut tietoinen Kayallahin kodittomuudesta, joka oli jatkunut muutaman vuoden. Tieto teki voitontanssista vieläkin merkityksellisemmän.

Spence kuvaili Jonesia sanoin: "Hänellä oli mahtava energia, tunsin sen välittömästi, kun hän käveli sisään. Hän vaikutti todella positiiviselta." Ensivaikutelma toimi Jonesin eduksi, kun työtarjous heilahti eteen.

Tiedämmehän tuon tunteen - on mahtavaa kokea onnistuneensa jossakin. Näin tapahtui myös Jonesille. Kun nainen poistui ravintolasta haastattelun jälkeen, hän ei ymmärtänyt näkyvänsä valvontakameroissa. Videolta näemme, kuinka nainen käveli nopeasti parkkipaikalle. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja katsoi molempiin suuntiin. Nainen tuntui selvästi tarkistavan, ettei kukaan katsellut häntä.

Kukaan ei vaikuttanut olevan paikalla ja nainen repesikin nopeasti hulvattomiin voitontansseihin. Polvet notkuivat käsien liikkuessa puolelta toiselle. Tanssi vaikutti vapauttavan ahdistuneisuuden, ilon ja jännityksen tunteita, joita suuri hetki oli aiheuttanut. Nainen nautti hetkestään täysin rinnoin huitovine käsineen ja notkuvine polvineen.

Juhlinta ihastutti ravintolan pomoa siinä määrin, että hän päätti jakaa naisen tanssista videon Instagram-käyttäjätilillä. Kuvauksessa hän kertoi videolla esiintyvän naisen reagoineen tanssin voimin työtarjoukseen. Vaikka Spence ei osannut odottaa videon lopullista suosiota, oli video liikuttanut häntä siinä määrin, että työtarjous oli tehtävä. "Soitin hänelle ja sanoin, 'Minä palkkaan sinut. Näin iloisen tanssisi ja tanssia voit jatkaa meilläkin,' ja hän vain huuti puhelimessa. Hetki oli hyvin kaunis," Spence muisteli.

Eikä aikaakaan, kun videolla oli jo miljoonia näyttökertoja. Klippi oltiin jaettu myös TikTokissa. Kommenteissa ihasteltiin nuoren naisen voiton humua. Lopulta video löysi tiensä tanssijan luokse! Naiselta ei huumorintajua puutu - hän ei reagoinut videoon negatiivisesti, vaan totesi hassujen tanssien olevan osa elämää, vaikkakin tällä kertaa moinen päätyi videolle asti! "Olin innoissani. En tiennyt olevani kameroiden edessä," Jones kertoi paikalliselle uutiskanavalle.

Jones oli saamastaan mahdollisuudesta kiitollinen. "Ms. Dakara ei tiennyt, että kävin läpi vaikeita asioita. Ja siinä hetkessä kun hän tarjosi minulle töitä ja mahdollisuutta, innostuin suuresti ja olo tuntui ylivoimaiselta. Kukaan ei ymmärtänyt, kuinka onnellinen olin. Tunsin onnistuneeni siinä hetkessä," hän kertoi. Tällaisina hetkinä, kun toiveemme vihdoin täyttyvät, on varsin luonnollista tanssahdella hurmiollisesti!

Kamppailtuamme itsekin elämän myrskyisissä vesissä, on mahtavaa nähdä Kayallah Jonesin onnistuvan unelmiensa työssä. Bored Panda -sivuston toimittaja Jamie Kennedy haastatteli Jonesia ja pyysi naista opettamaan tanssin muillekin. Sitten naiselta kysyttiin milloin ihmisten tulisi tanssia, johon nainen vastasi: "Milloin vain, kun onni potkaisee tai koet olosi siunatuksi. Tai silloin, kun tartut mahdollisuuksista parhaimpaan tai koet jotakin, jonka eteen olet tehnyt vuosia tai kuukausia töitä."

Video muistuttaa meitä siitä, että elämän jännittävistä hetkistä on oikeus nauttia! Jokaista vastaanottamaamme mahdollisuutta ja siunausta kohden on hyvä olla kiitollinen ja jakaa positiivisuutta eteenpäin. On toki hyvä muistaa myös se, että hassuttelusta kiinni jäädessä, kannattaa tilanteeseen suhtautua huumorilla. Piristähän Jonesin tanssi lopulta tuhansien ihmisten päivää ja tarjosi ihmisille mahdollisuuden samaistua tunteeseen. Toivomme Kayallah Jonesille kaikkea hyvää tulevaisuudessa!

Saiko nuoren naisen voiton tanssi sinut nauramaan? Mikä on kiusallisen asia, josta sinä olet jäänyt kiinni? Näytä video ystävillesi ja perheenjäsenillesi. Laitetaan heidätkin nauramaan ja jaetaan fiiliksiä yhdessä!

Rullaa alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)