Painonpudotuksen myötä hoikistunut John Goodman näyttää aivan mallilta

Jou 22, 2020

Vuosikymmeniä pitkän Hollywood-uran tehnyt John Goodman on perhemies näyttämöllä ja sen ulkopuolella. Mutta perhemiehenä olo tuo mukanaan kaikki odotetut koettelemukset ja ahdistukset - ja Goodmanin mielestä painon kanssa kamppailu on yksi niistä. Olemme aina kunnioittaneet Goodmania herran tuotteliaan näyttelijänuran tähden, mutta nyt ihailuun lienee aihetta painonpudotuksenkin saralla.

Haasteita alusta alkaen

rune hellestad/Corbis Entertainment/Getty Images Podcast -haastattelussa vuonna 2019 Goodman paljasti kamppailleensa ylipainon kanssa lapsena, ja lapsuudessa alkanut taistelu jatkui aina aikuisuuteen saakka. Valitettavasti vastoinkäyminen ei ollut ainoa, jonka Goodman kohtasi elämänsä varhaisina vuosina. Vuoden 2015 haastattelussa The Guardian -lehden kanssa, mies kertoi isänsä poismenosta, joka tapahtui Johnin ollessa kaksivuotias.

Vastoinkäymisistä huolimatta Goodman muutti New Yorkiin 23-vuotiaana jatkaakseen intohimojensa parissa. Hän kertoi The Guardian -lehdelle ensimmäisten New Yorkissa vietettyjen kuukausien olleen "melko kauhistuttavia." Uran alkuvaiheet olivat haastavia, kuten Goodman kertoi:

“Ajoittain rahat loppuivat kesken... eräänä iltana keitin papuja liedellä. Jätin pavut liedelle ja minut lukittiin ulos huoneistosta, ja pavut olivat mennyttä. Ja se oli ainoa ateria hetkeen.”

apost.com

John Goodman (2005), (Evan Agostini/Getty Images)

Oli aikoja, jolloin Goodman ei ollut varma, tulisiko hän päätymään hopeiselle näyttämölle asuessaan New Yorkissa. Mies oli kulkenut samaisen polun, kun monet samanlaisista asioista unelmoivat ihmiset. Goodmanin äiti työskenteli tarjoilijana St. Louisissa, Missourissa sijaitsevassa ravintolassa, eikä John tiennyt millaista näyttelijänä olo todellisuudessa olisi.

"En usko, että hän juurikaan välitti, kunhan minä olisin onnellinen,” Goodman kertoi The Guardian -lehdelle vuonna 2015. "Luulenpa, että asia oli hänelle niin vieras, ettei hän rekisteröinyt sitä lainkaan." Goodmanille itselleen näytteleminen oli "tarve", jota hän ei kyennyt selittämään, ja mies rakastuikin näyttelijäntyöhön opiskellessaan draamaa Missourin osavaltion yliopistossa. "Tiesin, että jos en yrittäisi, tulisin katumaan tulevaisuudessa," mies kertoi avatessaan unelmaansa näyttelijäntyöstä. Pienen lainan ja suurien unelmien kera Goodman suuntasi New Yorkiin ja antoi kaikkensa.

John Goodman (2009), (Florian Seefried/Getty Images)

Suurimmalle osalle ihmisistä, jotka muuttavat kimmeltäviin kaupunkeihin jahtaamaan suuria unelmia, New Yorkin kaltaisten kaupunkien mukaan tuomat ongelmat saattavat nopeasti tuntua ylitsepääsemättömiltä. Pieni budjetti ja epätietoisuus tulevasta ovat vaikeita paikkoja jokaiselle meistä. Ahkera työ ja sinnikkyys palkittiin lopulta, kun Goodman nappasi kahden vuoden jälkeen työpaikan kaupallisen alan toimistosta. Vaikka maailmankuuluksi nimeksi nouseminen vei aikaa, oli moinen tervetullut tapahtuma ylimääräisistä haasteita huolimatta. Lopulta muutamien Broadway-roolien jälkeen Goodman nappasi itselleen lipun Hollywoodiin ja debytoi vuonna 1983 elokuvassa Eddie Macron's Run. Tämä oli Goodmanille tuotteliaan uran alku.

Varhainen Hollywood-ura

John Goodman (2004), (J. Vespa/WireImage for LIONSGATE/Getty Images)

Debyyttinsä jälkeen Goodman suuntasi työskentelemään Hollywoodiin toisenlaisiin produktioihin, kuten vuoden 1983 TV-elokuvaan The Face of Rage, ja vuoden 1998 Coen veljesten hittisarjaan The Big Lebowski. Goodman tarttui lopulta myös ääninäyttelijän rooleihin, kuten The Emperor's New Groove -elokuviin, Monsters, Inc.-elokuviin, ja elokuvaan Bee Movie vuodelta 2007. Yksi rooli nousi kuitenkin ylitse muiden - niin Hollywoodin kriitikkojen kuin Goodmanin fanienkin keskuudessa - ja tuo rooli nähtiin ABC TV:n sarjassa Roseanne.

Perhemies sarjassa Roseanne

Lynn Goldsmith/Corbis Historical/VCG via Getty Images/Getty Images

Goodmanin työ Roseanne-sarjassa vuosina 1988-1997 — ja vuoden 2018 "The Conners" uudelleen käynnistyksessä — teki näyttelijästä klassisen perhemiehen lukuisten katselijoiden silmissä. Sitcomissa nähtiin draamaa ja komediaa, ja John Goodmanin rooli Dan Connerina toi miehelle Golden Globe Award -palkinnon parhaasta näyttelijäntyöstä vuonna 1993. Haastattelussa People -lehden kanssa vuonna 1988, Goodman kertoi olevansa sarjassa nähdystä roolista iloinen ja totesi:

"Pidän Dan Connerista. Hän on kuin monet tuntemani miehet. Talviaikaan he eivät työskentele, koska rakentaminen on hajanaista. En halua seisoa amerikkalaisen työmiehen esikuvana, mutta jos roolin täytyy astua esiin sellaisena, esitän sen mieluummin melko älykkäästi typeryyden ja jatkuvan kaljottelun sijaan.”

Goodman työskenteli kanssatähti Roseanne Barrin kanssa ja kaksikon kemiat tuntuivat kohtaavan täydellisellä tavalla. Goodmanin rooli Roseanne-sarjassa heijasteli tietenkin myös miehen roolia oikeassa elämässä.

Con Keyes/Los Angeles Times via Getty Images

Goodmanilla on käynyt onni näyttelijäntyön saralla - hän ei ainoastaan ole hyvä siinä, mitä tekee, mutta kykenee myös resonoimaan yleisön kanssa. Kulissien takana mies on kuitenkin taistellut alkoholismin kanssa.The Guardian lehden mukaan Goodmanilla oli vaikeuksia sopeutua nopeen julkisuuteen Roseanne-sarjan myötä, joka lopulta muutti miehen "lehdistön rehuksi".

“Asiaan tottuminen vei aikansa. Se oli hyvin epäluonnollista,” hän kertoi.

Goodman muutti New Orleansiin vaimonsa Annabeth Hartzogin kanssa pakoon parrasvaloja. Toiveena oli normaalimpi elämä, vaikka Goodman onkin kertonut kamppailleensa alkoholismin kanssa muutoksen aikoihin. Vuonna 2007 mies ilmoittautui vieroituskeskukseen ja on sittemmin pysynyt kuivilla. Tästä saamme pitkälti kiittää Goodmanin rakasta vaimoa, joka on pysynyt miehensä rinnalla kaiken aikaa.

"Kaikki alkoi käydä ylitsepääsemättömäksi," hän kertoi. "30 vuoden sairaus verotti osansa kaikista ympärilläni olleista ihmisistä. Tilanne yltyi niin, että jokaisella juomakerralla, kaikki muuttui vain heikommaksi ja heikommaksi. Oli kyse elämästä ja kuolemasta. Oli aika lopettaa."

Con Keyes/Los Angeles Times via Getty Images

Oli aikoja, jolloin alkoholismi sai miehen kyseenalaistamaan omia lahjojaan. Kun Goodmanilta kysyttiin, onko mies kärsinyt huonosta itsetunnosta kohtaamiensa haasteiden tähden, hän vastasi, "En niin paljon kuin aikaisemmin. Minulla oli ongelma... join aikani ja loppua kohden rajat eivät enää pitäneet. Kaikki tapahtui lumipallon lailla. Itseluottamuksen puute sen kuin kasvoi. En uskonut, että edes oppisin rajoja. Työnsin itseäni ankarammin kuin koskaan aikaisemmin ja käytin energiaani väärin. Kaikessa on kyse rentoutumisesta ja rajojen ymmärtämisestä, tietenkin kärsivällisesti. Sairaus on henkilökohtainen - haluan kaiken nyt. Minun on saatava se, nyt! Herra Nyt! Tiedäthän, et voi tehdä niin lavalla. Se on prosessi."

Goodman huomauttaa, että hän saattaa ajoittain olla persoonaltaan "masentunut". Hän kuvailee moista aivojen "kemikaaliseksi asiaksi" ja "yleiseksi tyytymättömyyden tunteeksi kaikkea kohtaan." Hän lisää, "En halua tehdä mitään, mikään ei tunnu oikealta. Minun on tehtävä jotakin muuta, mutta en halua tehdä muuta." Onneksi mies on oppinut tunnistamaan varoitusmerkit ja hyödyntänyt ennakoivia toimia, jotka sisältävät elliptisen koneen, cardioharjoittelun ja nyrkkeilyn.

Perhemies ruudun takana

John Goodman (2019), (Ron Galella/Ltd./Ron Galella Collection/Getty Images)

Dan Connerin roolissa Goodman heijasteli perhemiehen persoonaa, joka itse asiassa sopi mainiosti yhteen miehen todellisen luonteen kanssa. Vuonna 1898 John Goodman avioitui Anna Beth Hartzogin kanssa ja kaksikko perusti perheen yhteisen tyttären, Molly Evangeline Goodmanin kera, joka syntyi vuonna 1990. Hollywoodin ja kodin tasapainottelu ei aina ollut Goodmanille helppoa, ja mies onkin usein ilmaissut halunsa yksityisyyteen.

Hän kertoi The Guardian -lehdelle:

“Olen kokenut sen viihdealan, julkisuuden, lehdistön kanssa - olen kokenut kaiken. Halusin tyttäreni pois siitä kaikesta.”

Jopa hittisarja Roseanne oli miehelle vaikea; Goodman kertoi David Lettermanille The Late Show'ssa:

"Jäin tauolle Roseanne-sarjasta keväisin. Menetin 27 kg joka kevät. Paino tuli lisäkiloineen takaisin vuosittain. Prosessi tulee jatkuman läpi elämäni."

Uskomaton muutos

John Goodman (2019), (David Livingston/Getty Images Entertainment/Getty Images)

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että "jatkuva prosessi" helpottui Goodmanin kohdalla vuosi vuodelta. Asiasta raportoi New York Post, jonka mukaan Goodman pudotti yli 45 kg "käytyään lähellä 180 kg" vuonna 2011. Miehen fitnessguru, Mackie Shilstone, kertoi lehdelle:

“Tämä ei tapahtunut yhdessä yössä - on kyse jatkuvasta prosessista. Tarvitaan strategista suunnittelua. Tällä kertaa hän todella oli motivoitunut."

Goodman kertoi People -lehdelle helmikuussa 2018 onnistuneensa pitämään painonsa pitkän aikaa hallinnassa annosten hallinnan avulla. Miehen salaisuus oli sanoa "EI" tarpeettomille aterioille. "Mutta en halua olla esimerkki kenellekään, kun paino kasaantuu takaisin myrskyten - kun alan syödä Criscoa suoraan purkista lusikalla ja tomusokerin kera," hän totesi vitsaillen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei miehen tarvinnut pahemmin murehtia painon kurissa pysymisestä.

Shilstone kertoi New York Post -lehdelle Goodmanin suhtautuneen harjoitteluun ja "välimerelliseen ruokamalliin" motivoituneesti. Ruokamalli sisälsi dieetin, joka sisälsi lähinnä kalaa, pähkinöitä, oliiviöljyä, kasviksia ja hedelmiä. Vaikuttaa siltä, että nämä avaimet olivat vastaus Goodmanin kerryttämiin kiloihin vuosien saatossa. Ja minkä mahtavan muutoksen hän kävikään läpi!

David Livingston/Getty Images Entertainment/Getty Images

Eikö John Goodmanin painonpudotusmatka olekin inspiroiva? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä ja jaa motivoivaa tarinaa eteenpäin ihmisille, jotka kaipaavat inspiraatiota tai yksinkertaisesti rakastavat John Goodmania!

Rullaa alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)