Mies pelastaa kauhistunutta koiraa tunnin ajan ennen lopettamista. Koiran reaktio saa kaikki itkun partaalle.

Tou 03, 2019

Bronwnye Mirkovich meni sinä päivänä koirien turvakotiin etsimään uutta parasta kaveria jonka ottaa kotiin mukaansa. Hän ei olisi koskaan voinut edes kuvitella, että hänen uusi ystävänsä odottaisi häntä metalliportin takana.

Kun monet koirat ovat turvakodissa, he aavistavat muutokset, jotka tapahtuvat heidän ympäristössään, varsinkin silloin, kun heidät on aikeissa lopettaa.

Muutama tunti ennen kuin Edie oli tarkoitettu lopettaa, Bronwnye Mirkovich saapui pelastamaan hänet. Mies ei tiennyt, että hän otaisi koiran mukaansa kotiin. Hän tiesi vain etsivänsä parasta ystäväänsä koirien turvakodista.

Edie ei tiennyt mitä ajatella Bronwnyesta kun hän näki miehen. Hänen suloinen käyttäytymisensä pian osoitti, ja Bronwnye tiesi että Edie oli koira, jonka hänen oli tarkoitus ottaa mukaansa.

apost.com

Joka vuosi yli miljoona koiraa lopetetaan koirien turvakodeissa. Tämä on yksi syy miksi Bronwnye halusi pelastaa koiran turvakodista, jotta edes yhdellä koiralla olisi mahdollisuus onnelliseen elämään.

Bronwnye käveli kennelistä toiseen yrittäessään löytää koiran jonka hän haluaisi viedä mukaansa kotiin. Pian hän näki pörröisen valkoisen koiran käytävän lopussa. Edie pelkäsi aluksi, mutta pian hän osoitti ystävällisyytensä. Bronwnye huomasi, että hän tärisi ja näytti pelokkaalta. Silloin hän tiesi, että hänen pitää viedä hänet kotiinsa.

Edie tajusi, että tämä mies halusi olla hänen ystävänsä. Hän alkoi leikkimään ja haukkumaan. Hän jopa antoi Bronwnyen silittää hänän vatsaansa. Edie on yksi niistä koirista, jolla on nyt koti. Hänet pelastettiin vain muutama tuntu ennen kuin hänet aijottiin lopettaa..

Mitä sinä ajattelet tämän pennun reaktiosta? Olisitko sinäkin adoptoinut hänet? Kerro meille mielipiteesi? Oliko sinustakin tämä video yhtä sydäntälämmittävä kuin meistäkin? Jos näin on - niin pelasta jonkun päivä ja jaa tämä heidän kanssa!