Husky odotti isän lähtöä, jotta pääsisi syleilemään

Kes 04, 2020

Millie on husky Iso-Britannian Manchesterista. Millien omistaja on Aaron, joka on ihastuttavan taaperoikäisen Parkerin isä. Aaron huomasi, kun Millie kieltäytyi jättämästä Parkeria sänkyyn ja latasi suloisen videon YouTubeen. Itsepäinen koira saa etsiä vertaistaan.

Toukokuun 5. Aaron latasi videon YouTube -kanavalleen. Kanava kantaa nimeä milperthusky. Videon alussa Millie makoilee sängyssä peittojen alle käpertyneenä. Parker ilahtuu nähdessään rakkaan huskynsa sängyssä. YouTube -kanavalla Aaron kertoo Millien ja Parkerin usein syleilevän toisiaan ennen nukkumaanmenoa. Parker on suuri huskykoirien fani. Parker ja Millie ovat selvästi läheisiä.

Aaron ja Parker leikkivät hetkisen ennen nukkumaanmenoa. Parker kikattelee ja piiloutuu peittonsa alle. Millie puolestaan keskittyy makoiluun, vaikuttaen rentoutuneenlta kaiken aikaa.

apost.com

Parkerin saadessa pullollisen maitoa, Millie nuolaisi huuliaan ja tuoksutteli pulloa. Koira halusi osansa Pakerin maidosta, ja laittoi tassunsa Parkerin olkapäälle.

Aaron rapsuttia Millietä vatsasta ja Millie laittoi tassunsa toverinsa käsivarrelle. Kenties koira yritti kertoa, ettei toveri lähtisi minnekään. Parker silitti niin ikään Millietä, mutta käden suunnatessa toisaalle kurotti koira tassullaan. Rapsutuksia oli saatava lisää!

Millie nuuhkaisi jälleen Parkerin maitopulloa. Aaron käski Parkeria kertomaan Millielle maidon olevan hänen. Ei maitoa Millielle!

Kun Aaron päätti, että Parkerin oli aika suunnata sänkyyn, hän yritti saada Millien pois sängystä. Millie ei kuitenkaan vastannut, kun Aaron kutsui häntä. Parker työnsi käsivarttaan ja kehotti Millietä nousemaan, mutta koira jätti eleen huomiotta. Millie ei halunnut poistua sängystä mihinkään. Lopulta Aaron heltyi ja antoi Millien olla sängyssä. Hän heitti peiton Millien päälle ja poistui huoneesta.

Palattuaan takaisin Aaron huomasi Parkerin nukahtaneen Millie rinnallaan. Millie tuijotti pientä poikaa ja nuolaisi hänen kasvoja. Hetken kuluttua Millie nukahti jälleen. Millie laittoi jopa tassunsa pojan ympärille - kuinka koskettavaa!

Vaikka koirat eivät ole ihmisiä, ovat he osa perhettä. Parkerilla ja Milliellä on vahva side, jota ei voi korvata.

Mitä sinä ajattelet Millien ja Parkerin siteestä? Kerro meille ajatuksesi ja jaa artikkelia eteenpäin!