Andrea Bocelli esitti 'Hallelujah' kappaleen tyttärensä kanssa ihastuttavana duettona

Tam 01, 2021

Andrea Bocelli on yksi tämän päivän tunteikkaimmista laulajista, mutta monet eivät tiedä, että Bocellin perhe on täynnä musiikillista lahjakkuutta. Lahjakkuuden on muun muassa perinyt miehen nuorin lapsi, tytär nimeltä Virginia Bocelli. Joulukuussa 2020 isä ja tytär yhdistivät voimansa esittääkseen Leonard Cohenin Hallelujah kappaleen Teatro Regio de Parmassa, ja lopputulos salpaa hengen!

Selaa artikkelin loppuun nähdäkesi koko videon :-)

Musiikki on taidetta, joka kokoaa ihmiset yhteen. Ei tule yllätyksenä, että lomien aikaan monet muusikot julkaisevat musiikkia, joka puhuttelee sielua ja muistuttaa meitä ihmisyydestä. Andrea Bocelli, joka on yksi sukupolvemme merkittävimmistä laulajista, tietää tämän varsin hyvin. Mies tarjoaakin musiikkia aikoina, jolloin tarvitsemme toisiamme kaikkein eniten. Maailman on yhdistyttävä jälleen! Lomakausi joulukuussa 2020 ei ole poikkeus, ja italialainen maestro on jälleen julkaissut uutta musiikkia, jolla lämmittää sydämemme.

Uuden albumin lisäksi, joka kantaa nimeä Believe, Bocelli tarjosi live-esiintymisen kauniissa italialaisessa oopperatalossa, Teatro Regio di Parmassa, 12. joulukuuta orkesterin ja useiden erikoisvieraiden kera. Ainutkertainen tapahtuma kuvattiin monikamerajärjestelmän avulla, mikä mahdollisti intiimin hetken virtuaaliyleisön kanssa. Luovajohtaja, Franco Dragone, joka on työskennellyt Cirque Du Soleilissa, auttoi elokuvamaisten ja eriskummallisten visuaalien luonnissa. Koko esitys kantaa nimeä Believe in Christmas, ja esitys suoratoistettiin lipun ostaneille faneille ympäri maailman.

Mitä tulee meihin muihin, yksi esityksessä nähdyistä kappaleista on jaettu koko maailman kanssa Bocellin YouTube-kanavalla. Videolla musiikin maestro esittää Leonard Cohenin Hallelujah kappaleen, mutta versiointi ei ollut tavallisimmasta päästä —nimittäin kyseessä oli ertyinen duetto Andrea Bocellin tyttären Virginia Bocellin kanssa. Esitys oli muutakin kuin suloinen isän ja tyttären välinen hetki. Tämä koskettava duetto jos mikä osoittaa, miksi rakastammekaan Andrea Bocellia niin paljon. Tyttärenkin lahjat ovat kerrassaan ihastuttavaa katseltavaa! Nuorempi Bocelli on 8-vuotias, mutta äänen kauneuden ja kontrollin kuulessasi, voisi tyttöä luulla paljon vanhemmaksikin.

apost.com

Video alkaa Virginia Bocellin istuessa teatterin takahuoneessa, valmiina suuntaamaan lavalle kitaransa kanssa. Tyttö ojensi kitaran isälleen, joka odotti lavalla. Andrea Bocelli sanoi italiaksi: "Voi, olet tuonut minulle kitaran. Onko se viritetty?" Johon pieni tyttö vastasi, "kyllä." Mies kysyi seuraavaksi, "Pitäisikö meidän laulaa yhdessä?" ja kitara alkoi soida. Esitys kuvattiin lämpöisessä ja tervetulleessa tunnelmassa, jota voisi erehtyä luulemaan elokuvakohtaukseksi musiikkiesityksen sijaan.

Pari istahti lavalle Andrea Bocellin alkaessa soittaa minimaalista acapella-versiota kitarallaan kappaleesta Hallelujah, kun taas toisaalla Virginia aloitti laulun saralla. Englanniksi esiintyneen pikkutytön ääni on yksinkertaisesti kaunista kuunneltavaa. Upea laulutaito viestii harjoittelusta, mikä ei tule yllätyksenä - onhan isänä Andrea Bocelli! Kaksikko lauloi harmoniassa kertosäettä, kunnes vanhempi Bocelli alkoi laulaa toista verseä, mutta tällä kertaa italiaksi. Samassa hetkessä lavalle ilmestyi orkesteri ja muusikot yhdistivät voimansa kappaleen avanneen acapella-tyylin kanssa. Lopulta esitys saavutti loppuhuipennuksensa, ja Andrea Bocelli esitteli tähdellisiä tenoriaääniään Virginia Bocellin laulaessa harmonioita. Tämä uskomaton esitys on itse nähtävä!

Vuonna 1985 kanadalainen muusikko Leonard Cohen kirjoitti kappaleen Hallelujah, joka ei aluksi kerännyt kummemmin suosiota. Kappaleesta tuli kuitenkin ikoninen, kun muusikot alkoivat coveroida sitä, kuten vaikkapa John Cale ja myöhemmin Jeff Buckley. Suosio kasvoi entisestään, kun kappaletta käytettiin elokuvassa Shrek (2001). Sittemmin kappale onkin dominoinut radiotaajuuksia erityisesti pyhien aikaan. Kaiken kaikkiaan kappaleesta on tehty yli 300 erilaista covervetoa.

Andrea Bocelli on ihastuttanut maailmaa äänellään vuosikymmenten ajan, mutta pääsiäisenä 2020 Milanon Duomo-katedraalissa nähdystä esityksestä tuli YouTube-palvelun suurin klassinen livestream kautta historian. Bocelli kutsuttiin esiintymään Milanon kaupungin ja Duomo-katedraalin toimesta. Ihastuttava soolokonsertti kantoi nimeä Andrea Bocelli: Music For Hope – Live From Duomo di Milano. Lähes 30 minuuttia pitkä video sisältää ihastuttavia kuvia kaupungista - jotka tyhjenivät lockdownin aikaan - Bocellin esityksen ja kauniiden viestien kera. Nyt Believe in Christmas -livestream lähettää samaisen viestin toivosta ja sulkee vuoden, jota ei tulla ihan heti unohtamaan.

Lajaticossa, Italiassa 22. syyskuuta 1958 syntynyt Andrea Bocelli kärsi syntymässä näköongelmista. Viiden kuukauden ikäisenä hänelle diagnosoitiin synnynnäinen glaukooma, kunnes pojasta tuli täysin sokea 12-vuotiaana jalkapallo-onnettomuuden jälkeen. Bocelli kiinnostui musiikista jo varhain ja aloitti kuusivuotiaana pianotunnit. Lisäksi hän opetteli huilun, saksofonin, trumpetin, pasuunan, kitaran ja rumpujen soiton. Ensimmäisen kappalekilpailun Bocelli voitti 14-vuotiaana laulamalla 'O sole mio. Myöhemmin hän soitti pianoa tienatakseen rahaa lakikoulun ohessa. Mies päätti tutkintonsa ja työskenteli lakimiehenä vuoden ajan, kunnes koe-esitti vuonna 1992 italialaiselle rocktähdelle Zuccherolle demonauhan kappaleestaan Miserere, joka lopulta lähetettiin tenoriääni Luciano Pavarottille. Bocellin demon kuultuaan Pavarotti vakuutti rock-tähden ja kehotti tätä käyttämään versiota. Jälkeenpäin Zucchero onnistui vakuuttamaan oopperalegenda Pavarottin esiintymään Bocellin kanssa, ja lopputulos nousi hitiksi ympäri Eurooppaa. Bocelli allekirjoittikin pian levytyssopimuksen ja loppu on historiaa.

Andrea Bocelli on onnistunut rakentamaan uran lähes kolmen vuosikymmenen aikana ja työskennellyt modernin musiikin suuruuksien kanssa, kuten Pavarotti, Barbra Streisand, Celine Dion, Sarah Brightman, Ed Sheeran, Josh Groban ja Jennifer Lopez sekä Ariana Grande. Mies esiintyy usein myös perheenjäsentensä kanssa, joista jokainen on tekemisissä musiikin kanssa.

Bocellin vanhin poika, Amos Bocelli, jonka mies sai vaimo Enrica Cenzattin kanssa, syntyi vuonna 1995. Andrea Bocellin verkkosivustolla kerrotaan Amosin "suorittaneen tutkinnon pianonsoitossa, mutta opiskelleen myös avaruusinsinööriksi, jossa mies aikoo rakentaa uransa." Mies on kuitenkin työskennellyt muutamilla isänsä levyillä pianonsoittajana.

Toinen poika, Matteo Bocelli, syntyi vuonna 1997. Matteo onkin seurannut tarkemmin isänsä jalanjälkiä ja aloittanut uran ammattilaulajana. Isän virallisilla verkkosivuilla Matteo Bocellia kuvaillaan eläväiseksi ja musiikkia hengittäväksi ihmiseksi, joka on opiskellut pianonsoittoa paikallisessa konservatoriossa, jossa mies tällä hetkellä opiskelee laulua. Matteon isä on todennut:

"Ajattelen, että musiikissa Matteolla on jotakin erityistä, jota et voi opetella - se on lahjakkuutta."

Matteolla on taatusti mahtava ura edessään. Hän on jo ehtinyt esiintyä samaisella lavalla isänsä kanssa duettoesitysten muodossa, joista yksi nähtiin Disney -elokuvassa The Nutcracker and the Four Realms, kun taas vuonna 2018 kaksikko esiintyi yhdessä Sussexin herttualle ja herttuattarelle Royal Variety Performance hengessä.

Erottuaan ensimmäisestä vaimostaan Bocelli avioitui uudelleen managerinsa Veronica Bertin kanssa. Hän kirjoittaa verkkosivustollaan:

"Veronica on kumppanini, paras ystäväni, rakkauteni, partnerini ilossa ja kivussa; hän on minulle ykkönen ja tuo rauhaa ja yhteisöllisyyttä perheeseemme. Lisäksi hän on managerini. Voin sanoa, että olen onnekas saadessani jakaa yksityiselämäni, mutta myös ammattielämäni rakastamani naisen kanssa."

Pariskunta on niin ikään esiintynyt yhdessä, mukaan lukien suloisen ja romanttisen italialaiscoverin Somethin' Stupid hengessä, kirjoitti Qualche Stupido vuonna 2012. Samaisena vuonna pariskunta sai yhteisen lapsen, tyttären nimeltä Virginia. Selvästi tytärtään rakastava Andrea Bocelli kirjoittaa verkkosivullaan:

"Hän on prinsessamme. Hän on perheemme auringonpaiste. Ei ole sattumaa, että Virginia syntyi kevään ensimmäisenä päivänä, jolloin myös minä ja Veronica avioiduimme. "

Kohdatessamme ihastuttavan dueton Hallelujah kappaleesta, on selvää, että musiikilliset geenit eivät ole jättäneet tyttöä välistä. Nuori tyttö laulaa kauniilla, musikaalisella äänellä. Päättipä tyttö sitten lähteä samaiselle uralle tai ei - isän ja vanhemman veljen lailla - kahdeksanvuotiaan lahjoilla tulevaisuus tulee taatusti olemaan valoisa.

Andrea Bocelli ja sydäntälämmittävät laululahjat ovat todellinen lahja maailmalle, erityisesti tällaisina vaikeina aikoina. Hän on todellinen taiteilija, joka tietää, että musiikki todella voi parantaa ja innostaa. Mitä tulee miehen perheeseen, ovat moiset lahjat taatusti ilahduttavaa katsottavaa koko poppoolle. Odotamme innolla mitä mies aikoo julkaista seuraavaksi!

Mitä sinä ajattelet Andrean ja Virginia Bocellin versiosta Hallelujah kappaleesta? Tiesitkö, että Andrea Bocellilla on musikaalinen perhe? Kerro meille ajatuksesi kommenttikentässä ja jaa artikkelia taianomaisine musiikkiesityksineen eteenpäin!

Rullaa alaspäin lukeaksesi lisää tarinoita :-)