10 syytä, jotka tekevät isosiskostasi elämäsi tärkeimmän naisen

Maa 07, 2019

Halusitpa myöntää sitä tai et, isosisko on yksi elämäsi tärkeimmistä ihmisistä. Hän jos kuka on paras ystäväsi. Vaikka isosisko voi ajoittain saada sinut vihaiseksi, hän tulee aina olemaan rinnallasi. Hän suojelee sinua, vaikka ajoittain kiusaamisen keskellä ei välttämättä tunnu siltä.

Isosisko kritisoi jokaista liikettäsi ja turhautuu sinuun. Hän myös rakastaa sinua, mitä ikinä elämässä tapahtuukaan. Olemme koonneet muutaman syyn, jotka tekevät isosiskostasi yhden elämäsi tärkeimmistä ihmisistä.

apost.com

1. Isosisko oli ensimmäinen ystäväsi

Isosisko on ollut rinnallasi syntymästäsi lähtien. Hän oli ensimmäinen ystäväsi. Olet viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa kuin kenenkään muun ja kasvanut hänen rinnallaan. Et tiedä millaista elämä olisi ilman häntä.

2. Isosisko ymmärtää perhettäsi paremmin kuin kukaan muu

Hän kahlaa läpi perheenne hullutuksien kanssasi. Kukaan ei ymmärrä perhettäsi paremmin, kuin isosiskosi. Hän ymmärtää vanhempienne hulluja sääntöjä ja niiden tuomaa turhautuneisuutta. Hän ymmärtää, mitä käyt läpi ja kulkee kanssasi läpi kaikenlaisten aikojen.

3. Tiedät, ettei sinun tarvitse piilotella isosiskolta mitään

Isosiskosi on nähnyt sinut pahimmillasi. Hän tietää kaikki kiusallisimmat hetkesi, mutta myös synkimmät salaisuudet. Et voi salata häneltä mitään, sillä hän tietää jo kaiken. Eikä salaisuuksien pitäminen siskoltasi edes onnistuisi, vaikka kuinka yrittäisit!

4. Isosiskon vaatekaappi on täynnä vaatteita, joita lainata

Isosiskon vaatekaappi on aivan käytävän päässä odottamassa vaatteineen. Hän saattaa suutahtaa sinulle lainatessasi vaatteita, mutta oikeasti hän ei välitä asiasta. Isosisko saattaa jopa kokea ylpeyttä siitä, kuinka mainiolta näytät hänen vaatteissaan. Hänen vaatekaappinsa on aina avoinna sinulle, vaikka joutuisitkin hiipimään sinne välillä.

5. Isosisko antaa sinulle uutta perspektiiviä

Isosisko on sinua vanhempi ja viisaampi - halusitpa myöntää sitä tai et. Hän osaa kertoa mitä elämässäsi tuleman pitää ja ohjata sinua kokemusten läpi. Hän antaa sinulle etulyöntiaseman tovereidesi seurassa ja valmistelee sinua tulevaan.

6. Isosiskon ovi on aina auki, vaikka ette asuisi yhdessä

Kaikki vanhenevat ja muuttavat aikanaan omilleen. Isosiskon ovi pysyy kuitenkin aina avoimena sinulle. Voit aina suunnata hänen luokseen vierailulle. Tiedät, mistä isosiskon löytää ja hän odottaa sinua aina avoimin sylin.

7. Isosisko on aina rehellinen kanssasi

Isosisko on aina rehellinen kanssasi, vaikka se satuttaisi sinua. Jos hän ajattelee hiuksiesi näyttävän kamalalta, hän kertoo sinulle asiasta. Jos hän vihaa asuasi, hän varmistaa sinun tietävän siitä. Isosisko on täysin rehellinen kanssasi. Jos isosisko sitten kehuu sinua, tiedätpähän hänen olevan tosissaan. Voit luottaa siihen, että hän kertoo aina rehellisesti tunteistaan.

8. Isosisko näkee potentiaalisi paremmin kuin kukaan muu

Isosisko tietää arvosi, jopa silloin kun et itse tiedosta sitä. Hän kertoo sinulle, jos ihmissuhteesi ei ole arvoisesi. Hän kertoo sinulle, että voit saavuttaa tavoitteesi. Hän tietää sinun kykenevän asioihin. Hän puskee sinua parhaimpaasi kohden.

9. Isosiskolla on parhaat neuvot

Koska isosisko on aina rehellinen, hän antaa sinulle neuvoja tilanteessa kuin tilanteessa. Onhan isosisko aina sinua vanhempi ja kulkenut samat vaiheet kuin sinäkin. Hän voi auttaa sinua ongemiesi kanssa ja yrittää etsiä ratkaisua. Ja jos ei muuta, ainakin hän on paikalla puhumassa ongelmaasi halki.

10.Isosisko on paikalla, jopa silloin kun muut ovat poissa

Voit luottaa isosiskoosi missä ikinä oletkaan elämässäsi. Jos sydämesi on särkynyt, sisko on paikalla lohduttamassa sinua. Hän raivaa sinulle aina aikaa kalenteristaan. Hän on paikalla, kun tunnet itsesi eksyneeksi tai tarvitset ystävää. Siskosi on todellinen rikoskumppanisi.

Onko sinulla mainiota isosiskoa? Kerro hänelle, kuinka paljon hän sinulle merkitsee jakamalla artikkeli! Äläkä unohda jakaa kommenteissa asioita, jotka siskosi tekee kaikkia muita paremmin.